Pohjois-Amerikan länsiosista kotoisin oleva lännenhemlokki on sukunsa kookkain puu. Voimakasta varjostusta kestävä lännenhemlokki kasvaa rinnemetsissä sekapuuna tai muodostaa tiheitä metsiä. Lännenhemlokin latvus on kapean kartiomainen, oksat ovat lähes vaakasuoria. Latvan huippu ja pääoksien kärjet nuokkuvat sirosti hemlokeille tyypilliseen tapaan. Neulaset ovat keskenään eripituisia ja siirottavat kampamaisesti sivuille ja ylös peittäen oksat tuuheina, vanhemmiten kaukaa katsottuna sammalmaisina kerroksina.
Lännenhemlokkia on pidetty Euroopassa arkana meri-ilmaston puuna, mitä se ilman muuta onkin, jos käytetään Tyynenmeren rannikolta peräisin olevia siemenalkuperiä. Mustilankin ensimmäiset lännenhemlokki-istutukset tuhoutuivat talvisodan ennätyspakkasissa, kun alaskalaisista siemenistä kasvatettu nuori metsikkö paleltui lumenpintaa myöten. Brittiläisen Kolumbian sisäosista 1930-luvulla saatu alkuperä sen sijaan on menestynyt erinomaisesti ja saavuttanut metsiköksi istutettuna tukkipuukoon. Pisimmät puut ovat yli 25 metrin mittaisia ja niiden pituuskasvu jatkuu yhä voimakkaana. Puuston alla ja liepeillä on runsaasti luontaisia siementaimia, mikä myös osoittaa alkuperän sopeutuneen hyvin kasvupaikalleen. Metsikössä vallitsee mieleenpainuva, merkillinen tunnelma niukan valon siivilöityessä tuuheiden neulaskerrosten läpi.
Mustilan kokemusten perusteella lännenhemlokki onkin sukunsa lajeista kestävin, kunhan käytetään sopivaa siemenalkuperää. Maaperän rehevyyden suhteen lännenhemlokki ei vaikuta tavattoman vaateliaalta, mutta taimena se tarvitsee suojapuustoa kevätauringon ja tuulen neulasia kuivattavalta vaikutukselta.
