Kanadantuijan tyypillisiä kasvupaikkoja sen kotiseudulla Pohjois-Amerikan koillisosissa ovat suot ja jyrkät kallionsyrjät, joilla muiden puiden kilpailu on vähäistä. Kanadantuija on hidaskasvuinen ja voi elää kituuttaa hyvinkin vanhaksi. Jopa 1650 vuoden kunnianarvoisa ikä on laskettu kaadetun puun vuosirenkaista.
Arbor vitae, elämänpuu, kuten eurooppalaiset tulokkaat kanadantuijan nimesivät, on ensimmäisiä vanhalle mantereelle tuoduista amerikkalaisista puulajeista. 1500-luvulla Eurooppaan tuodulla tuijalla uskottiin olevan lääkinnällisiä ominaisuuksia. Se saavutti nopeasti suosiota myös koristepuuna, ja siitä on sittemmin nimetty satoja kasvutavaltaan ja väritykseltään poikkeavia lajikkeita.
Suomessa talvenkestävä ja koristeellinen kanadantuija on yleinen pensasaitoina ja vanhan kulttuurimaiseman koristepuuna. Uudemmissa pihoissa näkee lähinnä erilaisia tiiviitä ja hidaskasvuisia pilari-, pallo- ja kartiomaisia mutantteja.
Arboretum Mustilassa kanadantuijaa on viljelty myös koristevihreäksi 1930-luvulta lähtien. Parin hehtaarin istutuksesta on vuosittain leikattu koristehavuja seppelesidontaan sekä muuhun kukkakauppakäyttöön.
