Valkolumimarjan huomaa parhaiten syksyllä, kun sen vahapintaiset valkoiset, lievästi myrkylliset marjat hohtavat pensaassa. Marjat pysyvät oksissa pitkään lehtien jo varistua. Pensas kukkii heinä–elokuussa hyvin huomaamattomin, korallinpunaisin ja kellomaisin kukin, joita ihaillakseen täytyy oksia tarkastella varsin läheltä.
Luontaisesti valkolumimarja kasvaa havumetsien aluskasvina Kalliovuorten Tyynenmeren puolella. Hyvin samannäköinen S. albus var. albus on kotoisin Kalliovuorten itäpuolelta.
Valkolumimarja leviää hyvin juurivesojen avulla, mikä on hyvä ottaa huomioon istutuspaikan valinnassa. Oksat ovat taipuisia ja kestävät hyvin lumen painoa. Mustilassa valkolumimarjaa kasvaa teiden varsilla, muun muassa parkkipaikan lähellä, Juhlapaikan liepeillä ja Lepistön mutkassa.
Englanniksi valkolumimarjan nimi on corpse berry, ruumismarja. Pohjois-Amerikan alkuperäisasukkaat pitivät sen valkoisia marjoja vaeltavien kuolleiden ravintona.
Valkolumimarja on monelle tuttu pihakasvi, mutta lumimarjoja on yhteensä viisitoista lajia, jotkut puna- tai vaaleanpunamarjaisia. Joitakin niistä kannattaisi kokeilla Suomessakin, esimerkiksi lajia S. orbiculatus.
