Sorbus intermedia - ruotsinpihlaja

Ruotsinpihlaja on keskikokoinen, vartuttuaan noin kymmenmetrinen, pyöreä- ja leveälatvuksinen puu, jonka olemus on vankka. Se kasvaa luontaisena Itämeren rannoilla ja harvinaisena myös lounaissaaristossamme. Se eroaa siellä yleisemmästä suomenpihlajasta (S. hybrida) lehtiensäkin perusteella. Ruotsinpihlajan lehtilapa on päältä kiiltävän tummanvihreä tai jopa oliivinruskeanvihreä, parihalkoinen tai -jakoinen ja alta harmaa- tai kellertävänukkainen. Vain kukattomien haarojen lehdissä saattaa lisänä olla yksi lehdykkäpari.

Linné sijoitti ruotsinpihlajan alkuun orapihlajien joukkoon (Crataegus), kuten muutkin ehytlehtiset pihlajat. Puu on siemenistä lisääntyvä ja siementaimet ovat hyvin tasalaatuisia keskenään. Nykykäsityksen mukaan ruotsinpihlaja on kolmen pihlajalajin risteymä, siis kotipihlajan (S. aucuparia), etelänpihlajan (S. torminalis) ja valkopihlajan (S. rupicola). Etelänpihlaja kasvoi muinoin Itämeren ympäristössä.

Ruotsinpihlaja on jalo lehtipuu, joka sitkeytensä ja vaatimattomuutensa takia on suosittu erityisesti kaupunkien katupuuna. Ankarimpina pakkastalvina jotkut vanhatkin puuyksilöt voivat tuhoutua, kuten kävi Helsingissä, Malmin hautausmaalla talven 1985 ja parin seuraavan näännyttäminä.

Suomenkielinen nimi
Ruotsinpihlaja
Heimo
Rosaceae
Suku
Sorbus
Laji
intermedia
Koko
4–12 m, Ruotsissa jopa 20 m.
Kotipaikka
Itämeren rannoilla, harvinaisena myös Suomen lounaissaaristossa.
Kuvaus
Matala, paksurunkoinen ja -oksainen, kiiltävä- ja alta nukkalehtinen puu, joka vaatii valoa. Tuoksuvat, 10-senttiset valkeat kukinnot ja oranssinpunaruskeat, keskimäärin 9 x 13 mm pitkänpyöreät marjat.
Kasvupaikka
Aurinkoinen, keskiravinteinen, kalkkipitoinen ja kuiva tai tuore. Sietää soraa, hiekkaa ja tiesuolaa.
Menestyminen
Vyöhykkeet I–III (IV).
Ryhmittely
Lehtipuut ja -pensaat
Sorbus intermedia ©Susanna