Mäntyjen (Pinus) suku on pohjoisen pallonpuoliskon mahtisuku, havupuusuvuista monilajisin ja kaikista puusuvuista laajimmalle levinnyt. Lehtipuista vain tammet (Quercus) yltävät samaan sarjaan.
Suomessa ja laajoilla alueilla pohjoisessa Euraasiassa kasvava metsämänty on taloudellisesti tärkeä puulaji. Metsänhoidossa siitä pyritään kasvattamaan nuorena tiheässä jotta latvuksen alle kehittyisi aikanaan mahdollisimman pitkä ja suora oksaton tukki. Pihoilla ja muilla aukeilla paikoilla männystä kehittyy vahvaoksainen ja leveälatvuksinen. Tuulenpieksemät kalliomännyt ovat erityisen maalauksellisia ja ovatkin varmaan taiteilijoiden eniten kuvaamia puita meillä.
Luonnosta löytyy myös männyn erikoisia, perimältään poikkeavia kasvumuotoja, ei kuitenkaan yhtä paljon kuin kuusesta. Moni on nähnyt tuulenpesämännyn, harvinaisempia erikoismuotoja ovat muun muassa mukuramänty, kultamänty, käärmemänty tai luutamänty.
Mustilassa männyillä on ollut tärkeä asema arboretumin syntyvaiheista alkaen. Pitkälle toista sataa vuotta vanhat hongat luovat mahtavilla latvuksillaan suojaisan pienilmaston aroille lajeille, suojaavat raa'alta kevätauringolta ja päästävät sopivasti valoa lävitseen kesäaikaan. Ne työntävät juurensa syvälle maahan jättäen ravinteikkaan pintamaan metsän pienempien kasvien käyttöön.
