Serbiankuusi kasvaa luontaisena vain hyvin pienellä alueella Bosnian, Serbian ja Montenegron rajaseudulla 1000–1500 metrin korkeudessa. Se on kasvitieteellisesti mielenkiintoinen jäänne jääkautta edeltävältä ajalta, jolloin sitä kasvoi laajoilla alueilla Euroopassa. Sen kasvutapa on hyvin kapea, mistä sen tuntee jo hyvin etäältä. Toinen serbiankuusen erityistuntomerkki ovat sen alapuolelta hopeahohtoiset neulaset, jotka tulevat esiin riippuvien oksien ylöspäin kääntyneissä kärjissä.
Serbiankuusi on Etelä-Suomessa nykyisin yleinen pihojen ja puistoistutusten koristepuu. Se kestää hyvin ilmansaasteita, minkä vuoksi sitä suositaan muun muassa suurtaajamissa ja liikenneväylien varrella. Upeimmillaan se kuitenkin on ryhminä tai tunnelmallisina pieninä metsiköinä, joissa korkeat, kapeat puut yhdessä muodostavat vaikuttavan, goottilaista katedraalia muistuttavan tilan. Edullisilla paikoilla serbiankuusta voi istuttaa puuta tuottaviksi maisemametsiköiksikin, ja viime vuosikymmeninä se on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisessa joulukuusiviljelyssä.
Mustilan vanhimmat serbiankuusimetsiköt on istutettu vuonna 1914 suoraan Bosniasta vuonna 1907 saaduista siemenistä. Menestyminen on ollut kotimaiseen kuuseen verrattavaa ja elinkaari pitempi kuin useimmilla eksoottisilla kuusilla. Hienoin metsikkö on Kenkäkalliolta länteen lähtevän kävelytien varressa. Serbiankuusta kasvaa myös Alppiruusulaakson länsipuolella, Tammimetsän reunassa ja Arboretumin länsilaidalla Nokkalassa.
