Engelmanninkuusi on hyvin tunnusomainen puu Pohjois-Amerikan Kalliovuorille. Se kasvaa 450–3700 metrin korkeudella ja muodostaa metsänrajaa muun muassa lännenpihdan (Abies lasiocarpa) kanssa. Alempana vuorten rinteillä se esiintyy usein laajoina puhtaina metsinä. Sen luontaisia kasvupaikkoja ovat tuoreet, keskiravinteiset havumetsät. Engelmanninkuusi on melko suurikokoinen ja sen latvus on tuuhea, muodoltaan joko kartiomainen tai kapea ja terävähuippuinen.
Mustilassa Etelärinteen ja Terassin välisessä rinteessä kasvaa kotimaisten puiden joukossa komeita engelmanninkuusia, jotka ovat siniharmaata eteläisten Kalliovuorten muotoa. Arboretumin länsiosassa sijaitsevassa kuusilajien kokoelmassa on nuori engelmanninkuusimetsikkö, jonka alkuperä on Brittiläisen Kolumbian Kamloops. Siellä on myös pieni metsikkö valkokuusen (Picea glauca) ja engelmanninkuusen välimuotoa, alkuperään Brittiläisen Kolumbian Kirkup Creek.
Parhaat Brittiläisen Kolumbian alkuperät viihtyvät myös metsikköistutuksina. Monien amerikkalaisten kuusilajien tapaan ne ovat kasvaneet nopeasti ja elinvoimaisesti, mutta niiden elinkaari on ollut huomattavasti luontaista lyhyempi, ja ikäännyttyään metsiköt ovat altistuneet kaarnakuoriaisten tuhoille.
Erityisesti viherrakentamiseen sopii engelmanninkuusen siniharmaa eteläinen muoto, joka vaatii runsaasti valoa. Avoimella paikalla se on melko pitkäikäinen ja säilyy tuuheana vanhaksi asti.
