Hienolehtinen mutta tuuheakasvuinen karhunjuuri kasvaa luonnonvaraisena Euroopan vuoristoseuduilla. Se on tyypillisesti alppiniittyjen kasvi. Brittein saarilla sen omimmat kasvupaikat ovat Skotlannin ylämaiden laitumet.
Suomessa karhunjuurta näkee perennaistutuksista melko harvoin, vaikka sillä on monia hyviä ominaisuuksia. Lehdet ovat kauniita, tummanvihreitä ja hiuksenhienoja. Kukat ovat sarjakukkaiskasveille (Apiaceae) tyyppillisiä: keskikesällä avautuvat kermanvalkoiset kukat muodostavat litteän, halkaisijaltaan 5–7-senttisen kukinnon. Karhunjuuri on myös pitkäikäinen ja komistuu vuosien mittaan, niin kuin se on tehnyt Mustilan Havuterassillakin.
Karhunjuuri on helppohoitoinen, sillä se ei tarvitse jakamisia eikä uudelleenistutuksia. Vahva ja vanhemmiten haaroittunut pääjuuri ulottuu syvälle, ja sen avulla karhunjuuri pärjäilee karullakin paikalla. Paremmassa maassa tiiviin tuppaan kehittyminen on kuitenkin nopeampaa. Karhunjuuren taimikasvatuksen alku on hidasta ja siinä lienee syy, miksi sitä tapaa taimimyymälöissä vain satunnaisesti. Menee muutama vuosi ennen kuin se on kerännyt riittävästi vararavintoa juuristoon tuottaakseen keväällä tuuhean lehdistön.
Karhunjuuri, jota kutsutaan myös karhunkuminaksi, on vanha lääkekasvi. Koko kasvi on hyvin aromaattinen. Lehtiä ja juurta on käytetty myös keitoissa ja muhennoksissa. Maun voimallisuutta kuvaa se, että lehmien syötyä sitä laitumella maitokin maistuu karhunjuurelta.