Araliakasveihin (Araliaceae) kuuluva venäjänjuuri on sukunsa pohjoisin edustaja. Se kasvaa luontaisesti laajalla alueella Venäjän Amurilta Koreaan ja Japaniin asti. Siellä venäjänjuuri saattaa kasvaa jopa viisi metriä korkeaksi pensaaksi. Meillä se jää parimetriseksi. Mustilassa venäjänjuuri tuo trooppista eksotiikkaa Juhlapaikalle. Erinomaisen rehevä koristepensas leviää hiljalleen kasvupaikallaan juurivesoista. Tummat, kookkaat marjapallot ovat Mustilan syksyisiä erityisnähtävyyksiä erottuessaan liuskaisesta, keltaisen syysvärin saavasta lehdistöstä.
Venäjänjuuri on Suomessa harvinainen kasvitieteellisten kokoelmien ulkopuolella. Helppohoitoisena kasvina sitä voitaisiin käyttää laajemminkin paitsi yksittäispensaana puutarhoissa, myös viherrakentamisessa esimerkiksi tienvarsilla, sillä se sietää melko hyvin ilmansaasteita.
Venäjänjuuri eli siperian ginseng on myös tärkeä lääkekasvi, erityisesti Kiinassa ja Venäjällä, jossa sitä käytetään ginseng-juuren tapaan. Rohdosta valmistetaan yleensä juuresta ja sillä väitetään olevan yleisvahvistava ja immuniteettia lisäävä vaikutus.