Hidaskasvuinen herttavalkopyökki on saanut tieteellisen ja suomenkielisen nimensä herttatyvisistä lehdistään, jotka ovat kookkaammat kuin muilla Suomessa viljellyillä valkopyökeillä. Loppukesällä kehittyvät siemennorkot ovat pitkät ja euroopanvalkopyökkiin (C. betulus) verrattuna kapeat, ketunhäntämäiset. Lehtien varistua ne jäävät koristamaan puuta alkutalveen saakka. Lehtien syysväritys vaihtelee, mutta on parhaimmillaan oranssinpunainen. Vanhemmiten puulle kehittyy liuskoina irtoava kaarna, jolloin ero euroopanvalkopyökkiin on myös talviasussa selvä.
Siellä missä ne hyvin viihtyvät, ovat valkopyökkien monimuotoisen suvun puut arvostettuja koristepuita kauniin kasvutapansa ja tuuhean lehdistönsä vuoksi. Ne sietävät melko monenlaisia kasvupaikkoja ja niin varjoa kuin aurinkoakin. Taimivaiheessa ne ovat jäniksille ja rusakoille vastustamaton talviravintokasvi, joten taimet on syytä suojata verkoilla. Herttavalkopyökki on kotoisin laajalta alueelta Itä-Aasiasta. Oikealla alkuperällä sen pitäisi olla yksi sukunsa kestävimmistä lajeista ja menestyä ainakin eteläisimmässä Suomessa.
