Jo 2000 vuotta sitten roomalainen luonnontieteilijä Gaius Plinius vanhempi kuvaili puksipuuta teoksessaan Naturalis historia. Roomalaiset käyttivät tätä ainavihantaa kaunista pensasta niin pihojen ja patioiden koristeluun kuin lääkkeenäkin. Hyvin myrkyllistä kasvia suositeltiin yskänlääkkeeksi. Jos annostelussa oli suurpiirteinen, saattoivat loppua yskän lisäksi muutkin vaivat.
Tiiviskasvuisen puksipuun voittokulku jatkui Euroopan hovien barokkipuutarhoissa, joissa sitä käytettiin tilojen rajaukseen. Matalina pensasaitoina ja muotoon leikattuina figuureina se on edelleenkin suosittu Keski- ja Etelä-Euroopassa. Kovaa puuainesta on käytetty muun muassa puhallinsoitinten rakentamiseen.
Fossiililöytöjen perusteella puksipuiden (Buxus) suvun arvioidaan syntyneen eoseenikauden lämpömaksimin tienoilla 50 miljoonaa vuotta sitten. Lämmin ja kostea ilmasto suosi ainavihantia kasveja, jotka kukoistivat koko Euroopassa. Ilmaston viilennyttyä suvun edustajat vetäytyivät etelään, ja tätä nykyä puksipuu kasvaa luontaisena vain Välimeren ympäristössä.
Suomessa puksipuu on talvenarka ja vaatii tuulensuojaisan ja puolivarjoisan kasvupaikan. Mustilassa matalat pensaat säilyvät tukevan lumikerroksen suojissa.
