Kaupallisesti saskatooniksi tai mustikkapuuksi kutsuttua marjatuomipihlajaa käytetään joskus koristekasvina, mutta useammin sitä viljellään myös hyötykasvina syötävien marjojen vuoksi. Tummansiniset marjat kypsyvät Mustilassa elokuun alussa. Maku on omintakeinen, jossain mustikan, pihlajan ja luumun välimaastossa, aavistuksen mantelilla maustettuna. Marjat ovat makeita ja niistä puuttuu happamuus lähes kokonaan, minkä takia niitä yleensä käytetään muiden marjojen seassa.
Marjatuomipihlaja on monirunkoinen pensas joka muistuttaa isotuomipihlajaa (A. spicata), mutta on siihen verrattuna hivenen leveämpi ja puumaisempi, eikä se tee juurivesoja; tyvivesoja kylläkin. Lehdet ovat yleensä tylppä- tai lanttokärkisiä ja laitahampaat ovat suuria ja harvassa. Kukinnot ovat kuin pienoiskokoisia tuomen kukintoja, vaikka itse kasvi on läheisempää sukua pihlajalle. Kyseessä ei ole tuomen ja pihlajan risteymä, vaan suomenkielinen nimi viittaa pelkästään yhdennäköisyyteen.
Marjatuomipihlaja ei ole Suomessa kovin yleinen, mutta pensaita on löydetty myös vanhoista puistoista ja arboretumeista. Nykyään taimistoilla myydään lähinnä marjapensaiksi tarkoitettuja lajikkeita kuten 'Smoky' ja 'Northline'.
Mustilassa kasvavat marjatuomipihlajat ovat tuntematonta alkuperää, mutta satoisia ja hyvin menestyviä. Pensaat ovat hiljalleen villiintyneet lintujen levittäminä. Villiintymisen vaara kannattaa pitää mielessä istuttaessa mitä hyvänsä tuomipihlajaa, vaikka toistaiseksi vain isotuomipihlaja on Suomessa osoittautunut voimakkaasti leviäväksi vieraslajeiksi.
