Tervaleppä on yleinen Kokkola–Iisalmi–Nurmes-linjan eteläpuolella, mutta tätä rantojen ja rehevien korpien puuta tapaa Perämeren pohjukkaan ja eteläiseen Lappiin asti. Parhaimmillaan tervaleppä on mahtava tammimainen maiseman komistus. Vapaassa tilassa oksista tulee vahvoja ja latvuksesta leveä.
Tervalepän nimi tulee tahmeasta vuosikasvusta. Tervaleppä on tuulipölytteinen ja elävöittää keväistä maisemaa norkkokukinnoillaan noin viikkoa ennen harmaaleppää (A. incana), huhti–toukokuun vaihteessa. Siementen varistua talvella kuivista "lepänkävyistä" koituu rannoilla lisäaskaretta kalamiehille näiden selvitellessä verkkojaan.
Rantapuiden veteen ulottuvat juurenkärjet ovat huomiotaherättävän kirkkaanpunaisia. Leppien ominaisuuksiin kuuluu yhteistoiminta ilman typpeä sitovan Franklinia-sädesienibakteerin kanssa. Tästä syystä leppä ei koe tarpeelliseksi siirtää syksyisin lehtivihreän aineksia runkoon ja juuriinsa, vaan varistaa lehtensä vihreinä. Näin syntyvä karike parantaa metsämaata.
Tervaleppä ei tee juurivesoja, mutta tyvi- ja kantovesoja kyllä. Tervaleppä sietää hyvin leikkausta, ja Pohjanlahden rannoilla siitä on kasvatettu pensasaitojakin. Koristepuuna se on harvinainen, mutta kaunis ja käyttökelpoinen. Metsänhoidossakin tervalepät on syytä pitää arvossa, sillä kauniin punertavalle leppäpuulle on monenlaista käyttöä.
