Acer ukurunduense - kiinanvaahtera

Kiinanvaahtera on kasvutavaltaan viuhkamaisesti levittäytyvä, monirunkoinen pensas, jonka kellertävät, hienonukkaiset oksat kohenevat yläviistoon levittäytyen sitten tasossa kasvaviksi kerroksiksi. Oksiin kehittyy ajan myötä kanelinruskea, liuskoina hilseilevä kuori. Kiinanvaahtera kukkii keväällä lehtien puhjettua kermanvalkoisin, tähkämäisin kukinnoin. Kiinanvaahteran syysvärit ovat hienoja, murrettuja sävyjä lohenpunaisesta oranssinruskean kautta violettiin.

Kiinanvaahtera sietää hyvin varjostusta ja kasvaakin luonnossa tavallisesti havupuumetsien korkeammassa pensaskerroksessa. Sen luontaiset esiintymät ovat Japanissa ja Koillis-Aasiassa. Suomessa kiinanvaahteran voi sekoittaa amerikkalaiseen lähisukulaiseensa tähkävaahteraan (Acer spicatum). Tähkävaahteralla on samanlaiset pystyt tähkämäiset kukinnot, mutta sen lehdet ovat tavallisesti kolmehalkoiset, ei viisihalkoiset, ja alapinnoiltaan paljon niukkakarvaisemmat kuin kiinanvaahteralla. Tähkävaahteralle ei liioin kehity hilseilevää kaarnaa, vaan sen runko pysyy vanhemmitenkin sileänä.

Tähkävaahteran tapaan on kiinanvaahterakin oikealla alkuperällä erittäin talvenkestävä. Syystä tai toisesta se on kuitenkin ollut tähkävaahteraa oikukkaampi viljellä, ainakin Mustilassa.

Suomenkielinen nimi
Kiinanvaahtera
Heimo
Aceraceae
Suku
Acer
Alalaji (ssp.)
ukurunduense
Koko
Suomessa tavallisesti 3–5 m pensas, joskus korkeampi.
Kotipaikka
Koillis-Aasiassa laajalla alueella, Japanista Sahalinille, Amur-joelle, Koreaan ja Pohjois-Kiinaan.
Kuvaus
Pensasmainen vaahtera, jonka lehdet ovat 5-halkoiset ja saavat kauniin murretunsävyiset lohenpunaiset syysvärit. Kermanvalkeat kukat pystyissä, 10–15 cm tähkissä.
Kasvupaikka
Puolivarjo–varjo, keski–runsasravinteinen, tuore kasvupaikka.
Menestyminen
Vyöhykkeet I–III(–V), alkuperästä riippuen.
Ryhmittely
Lehtipuut ja -pensaat