Aika ajoin käy niin, että muutaman kasvin pienkokeisiin perustuvat nuivat arviot jostakin kasvista menevät uusiksi laajempien istutuskokeiden valossa. Japanilainen nikkonpihta on oiva esimerkki. Tämä aiemmin harrastelijakuriositeettinä pidetty harvinainen pihtalaji on 1990-luvulla perustetuissa uusissa istutuskokeissa osoittautunut yhdeksi kaikkein parhaista pihdoista piha- ja puistopuukäyttöön.
Nikkonpihdan tarina Mustilassa alkoi, kun Saksan dendrologinen seura (Deutsche Dendrologische Gesellschaft) lahjoitti arboretumiin erän kolmivuotisia nikkonpihdan taimia. A. F. Tigerstedt oli hieman skeptinen puulajin menestymisen suhteen. Puut ovat silti jäljellä vielä tänäkin päivänä Etelärinteen länsipäässä Onnelan ja Hannulan välisen tien varressa, hyvin menestyneinä joskaan ei kovin kookkaina. Niistä ei juuri koskaan ole kerätty siemeniä taimikasvatusta varten.
Tarina sai uuden käänteen, kun tanskalaiselta Levinsen-siemenfirmalta ostettiin erä japaninpihdan nimellä kerättyä siementä vuonna 1995. Erästä itäneet taimet olivat japaninpihdasta poiketen teräväneulasia, ja niitä pidettiin aluksi ussurinpihtoina. Vasta taimien kasvettua kävi ilmi, että terävä neulanen on nikkonpihdan nuoruusmuoto, ja taimien saavuttaessa miehenkorkeuden neulaset lyhenevät ja muuttuvat tylppäkärkisiksi niin. Niinpä näiden taimien loistava alkumenestys meni ussurinpihdan glorifiointiin. Itsea siassa monet hyvin menestyneet 2000-luvun alkupuolella istutetut "ussurinpihdat" – joskaan eivät kaikki – ovat itse asiassa tästä nikkonpihdan siemenerästä lähtöisin.
Mustilan Lepistössä sijaitsee suurin istutus. Se istutettiin – ussurinpihdaksi kun taimia oletettiin – täysin avonaiselle hakkuualalle keväällä 2002, ja hämmästeltiin taimien menestymistä tuulisella ja paahteisella paikalla, jossa useimmat pihtalajit olisivat nopeasti kuolleet. Minkäänlaisia talvivaurioita tässä istutuksessa ei ole havaittu. Viereen istutetut ussurinpihdat kokivat oli alkuvuosinaan selvää hävikkiä, vaikka jäljelle jääneet puut ovatkin lähes nikkonpihtojen vertaisia. Sama koskee kasvatusta paakkutaimipelloissa. Kasvumuodossa näkyy näiden lajien sukulaisuus. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että nikkonpihta jää pienemmäksi puuksi, mikä tietysti metsänviljelyssä on haitta, mutta kaupunki- ja pihapuulle erinomainen asia.
Tarinasta saa useitakin opetuksia. Ensinnäkin parhaat kasvit voivat tulla väärällä nimellä. Joskus voivat kasvin parhaat puolet myös tulla esille, kun ne istutetaan muualle kuin oletetulle optimikasvupaikalle. Täyteen varjoon istutetuista nikkonpihdoista ei olisi koskaan paljastunut niiden hämmästyttävä kyky sietää avoimia paikkoja, eikä olisi käynyt ilmi, millaiseen tuuheuteen nämä varjossa rujoiksi jäävät puut kehittyvät puistomaisessa ympäristössä.
Nikonpihta kasvaa luontaisena Japanin kaikilla pääsaarilla pohjoisinta saarta eli Hokkaidoa lukuunottamatta. Se viihtyy vuoristometsissaä 1000–1800 m korkeudessa, korkeammalla siis kuin läheinen sukulaisensa momipihta (A. firma) mutta alempana kuin japaninpihta (A. veitchii) ja honšunpihta (A. mariesii). Puun runko on vanhemmiten rosokaarnainen, latvus säännöllisen karkeapiirteinen hieman momipihdan ja ussurinpihdan tapaan, ja oksakulmat japanilaistyylisen yläviistot. Havut ovat alta valkoiset johtuen neulasten alapuolisesta ilmarakojuovasta.
(Jaakko Saarinen 5.12.2024)
