Ulmus glabra - vuorijalava

Vuorijalava on helpoin erottaa kynäjalavasta sen perättömien siemenien sekä karheampien ja voimakassuonisten lehtien avulla. Myös vuorijalavan lehden sivusuonet haarautuvat ennen lehden reunaa.

Vuorijalavan levinneisyysalue on hyvin samankaltainen mm. saarnen ja tammen kanssa. Meitä ajatellen merkityksellisin ero on vuorijalavan esiintyminen idässä pohjoisempana, jolloin Venäjän puolelta saattaisi löytyä hyvin kestävää lisäysmateriaalia myös meidän olosuhteitamme ajatellen. Sama koskee myös ainakin tammea, vaahteraa ja metsälehmusta.

Kynäjalava, jonka vähäiset esiintymät keskittyvät meillä vesistöjen rannoille, on muista jaloista lehtipuistamme poiketen melko mantereinen ja se puuttuu mm. lähes kokonaan Ruotsista ja Euroopan läntisimmistä osista.

Jalava on yllättävän suuri puu. Suomen pisimpinä lehtipuina pidetään Tammisaaren Ramsholmassa kasvavia nyt jo yli 39 metrisiä vuorijalavia. Vuorijalavan koristeellinen, kova ja sitkeä puu on aika-ajoin ollut hyvin suosittua huonekaluteollisuudessa. Myös lattiat, kärrynpyörät ja pienemmät tarvekalut ovat kuuluneet tästä vaikeasti työstettävästä, mutta koristeellisesta puusta valmistettuihin tuotteisiin.

Vuorijalava vaatii hyvän kasvualustan. Se kestää nuorena voimakasta varjostusta, muttei yleensä hallanarkuuden takia verhopuustoa tarvitse. Jalavan juuristo on syvä ja voimakas ja se kestää hyvin myrskyjä.

Jalavia uhkaa eräs maapallon tunnetuimpia puilla esiintyviä tauteja nimittäin hollannin jalavatauti (Ophiostoma ulrni), joka mm. Pohjois-Amerikassa on tappanut itärannikolta länteen edeten huomattavan osan hyvin yleisestä katupuusta valkojalavasta (Ulmus americana). Myös Euroopassa tauti on tehnyt huomattavia tuhoja luonnonmetsissä sekä jalavaistutuksissa. Suomessa tauti ei ole juurikaan tuhoja tehnyt, mutta varsinkin kynäjalavalle, jonka katsotaan olevan taudille herkempi, jalavatauti on eräs tulevaisuuden uhka.