Skip to main content

Pohjoisrinne

Thuja plicata - jättituija

thuja_plicata_runko_jreinikainen.jpg

Pohjois-Amerikan länsirannikon ilmasto suosii ennätyksellisiin mittoihin kasvavia puita, ja yksi näistä mahtipuista on jättituija. Se kasvaa kotiseudullaan jopa 70-metriseksi, järeäksi havupuuksi, jolla on ruskeanharmaa, säikeinen kuori ja kiiltävät suomumaiset lehdet.

Jättituija oli aikoinaan monille länsirannikon alkuperäiskansoille tärkein puulaji, jonka ympärille kiertyi koko heimon elämä. Siitä valmistettiin talot ja kanootit, tehtiin vaatteet ja saatiin lääkkeet. Ukkosenjumalan kotipaikaksi tiedetty jättituija pystytettiin haidaintiaanien taloihin eräänlaisiksi ukkosenjohdattimiksi. Toteemipaalut tehtiin aina jättituijasta, joka säilyy lahoamatta vuosikymmenet. Kunnioituksen osoitusta puuta kohtaan osoittaa sekin, että niitä opittiin hyödyntämään kaatamatta puita. Puun kyljestä veistettiin lankkuja ja puu yleensä toipui käsittelystä jatkaen elämäänsä jopa vuosisatoja.

Jättituijaa on viljelty Suomessakin jo lähes sadan vuoden ajan melko harvinaisena. Mereisen ilmaston puuna se viihtyy parhaiten maamme etelä- ja luonaisrannikolla. Sisämaassa ankarat talvet tekevät puista yleensä selvää, ellei alkuperä ole meille aivan sopivaa. 1930-luvulla Mustilaan kostealle pohjoisrinteelle istutetut, nyt jo yli 20-metriset puut kuitenkin osoittavat, että hyvällä alkuperällä ja sopivalla kasvupaikalla jättituija voi sisämaassakin kasvaa melkoiseksi jättiläiseksi.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Jättituija
Heimo: 
Cupressaceae
Suku: 
Thuja
Laji: 
plicata
Koko: 
10–25 m. Kotiseudullaan jopa 70 m.
Kotipaikka: 
Pohjois-Amerikan länsirannikko Oregonista Alaskaan.
Kuvaus: 
Kookas, lankkujuurinen puu, jonka tummanvihreät, alta vaaleakuvioiset neulaset kasvavat pitkinä, riippuvina, sulkamaisina lehvinä.
Kasvupaikka: 
Puolivarjo, keski- tai runsasravinteinen, tuore kasvupaikka. Vaatii muun puuston tarjoamaa suojaa tuulelta ja kevätauringolta.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–II (III–IV), alkuperästä riippuen. Läpäiseväpohjaisilla, runsaslumisilla paikoilla menestymisen rajaa voi venyttää pohjoisemmaksi.

Larix sibirica (Larix archangelica, Larix sukaczevii) - siperianlehtikuusi

larix_sibirica_latvus_jsaarinen.jpg

Siperianlehtikuusi kasvaa luontaisena Uralvuoriston kummallakin puolella. Se on leviämässä länteen ja lähimmät luontaiset siperianlehtikuusikot kasvavat nykisin Äänisen itärannalla. Suomessa siperianlehtikuusi kasvoi ennen viimeistä jääkautta ja menestyy nykyisinkin hyvin lähes koko maassa. Suora runko ja hienot oksat tekevät siitä ihanteellisen metsäpuun. Sen latvus on kapean kartiomainen. Nuoret oksat ovat muita lehtikuusia jäykempiä ja harvoin riippuvia. Siperianlehtikuusi tulee lehtikuusista ensimmäisenä ruskaan.

Siperianlehtikuusta on Suomessa viljelty jo 1700-luvulta lähtien. Vanhin tunnettu metsikköistutus on Karjalan kannaksella sijaitseva Raivolan (Lintulan) lehtikuusikko, jota pidetään parhaana Suomen oloin soveltuvana siemenlähteenä. Raivolan lehtikuusikon vanhimmat osat perustettiin 1700-luvulla siemenestä, joka kerättiin Arkangelista, ja istutusta täydennettiin myöhemmin toisella alkuperällä Uralin länsipuolelta. Ekologisesti sopeutuvaista Raivolan lehtikuusta on viljelty menestyksellisesti koko Skandinaviassa Islantia myöten.

Raivolan alkuperää oleva siperianlehtikuusimetsikkö perustettiin Kotikunnaanmäen koillislaidalle 1928. Lepistössä kasvavaa myös Länsi-Siperian Tomskista peräisin olevaa siperianlehtikuusta, joka ekologisista syistä ei ole kasvanut alkuunkaan yhtä hyvin.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Siperianlehtikuusi
Heimo: 
Pinaceae
Suku: 
Larix
Laji: 
sibirica
Koko: 
Suomessa täysikokoisena 20–40 m. Raivolassa mitattu 53 m.
Kotipaikka: 
Venäjä.
Kuvaus: 
Kapeahkon kartiomainen havupuu. Kauneimmillaan keväällä uusien vaaleanvihreiden neulasten puhjetessa ja syksyllä ruskassa. Soveltuu erinomaisesti metsänviljelyyn.
Kasvupaikka: 
Valoavaativa. Viihtyy keski- ja runsasravinteisilla kasvupaikoilla, myös savimailla.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet (I) II–VII (VIII).

Larix gmelinii var. japonica (Larix kamtschatica, Larix kurilensis) - kuriilienlehtikuusi

larix_gmelinii_japonica_ruska_jsaarinen.jpg

Kuriilienlehtikuusen luontainen levinneisyysalue Itä-Aasiassa käsittää Kuriilien saariryhmän lisäksi Sahalinin saaren ja eräiden tulkintojen mukaan Kamtšatkan niemimaan. Suomessa sitä voidaan viljellä Keski-Suomea myöten. Kuriilienlehtikuusi on helppo tunnistaa pitkistä, laakeista oksista, jotka luovat metsikköön aivan erityisen tunnelman. Ruskettuneet neulaset pysyvät puissa myöhään syksyyn aina lumentuloon asti.

Arboretumin vanhimmat kurilienlehtikuuset on istutettu vuonna 1919 Pohjoisrinteelle ja Lepistöön. Suurin metsikkö puiston länsiosassa Nokkalassa on kymmenkunta vuotta nuorempi. Kuriilienlehtikuusi tuntuu menestyvän hyvin mitä erilaisimmilla metsätyypeillä. Komein metsikkö kasvaa talvikkityypin savimaalla, joka on rehevä mutta kova kasvualusta.

Mustilassa kasvavista lehtikuusilajeista on kuriilienlehtikuusi yhdessä siperian- ja euroopanlehtikuusen (L. sibirica, L. decidua) kanssa osoittautunut lupaavimmaksi lehtikuuseksi metsätalouden kannalta. Kuriilienlehtikuusi on nuorena erittäin nopeakasvuinen ja jo neljän vuoden iässä huomattavasti muita lehtikuusilajeja kookkaampi. Se saavuttaa nopeasti tukkipuun mitat, mikäli harvennukset ovat riittävän voimakkaita.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Kuriilienlehtikuusi
Heimo: 
Pinaceae
Suku: 
Larix
Laji: 
gmelinii
Muunnos (var.): 
japonica
Koko: 
Suomessa täysikokoisena 15–33 m.
Kotipaikka: 
Kuriilit ja Sahalinin saari Itä-Aasiassa.
Kuvaus: 
Kasvaa nopeasti suureksi, leveälatvuksiseksi puuksi. Laakeat oksat kasvavat kauniisti tasossa. Syysväri on keltainen tai kellanruskea ja kestää joulukuuhun asti.
Kasvupaikka: 
Vaatii kasvupaikallaan runsaasti valoa. Menestyy keski- tai runsasravinteisessa maaperässä, myös savimailla.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–VI.

Vipuvoimaa EU:lta    AEKR        elykeskus_vari_fin

Syndicate content