Skip to main content

Pohjoisrinne

Pinus peuce - makedonianmänty, peuke

pinus_peuce_kapyoksa_jreinikainen.jpg

Makedonianmännyn siemeniä saatiin Mustilaan jo 1907 bulgarialaiselta metsänhoitajalta. Siemenet oli kerätty Rila-vuoristosta, jossa eteläisestä sijainnista huolimatta keskilämpötilat ovat alhaisia ja lumi sulaa vasta kesäkuussa. Makedonianmänty kasvaa Balkanin vuoristoseuduilla jäänteenä jääkautta edeltävän aikakauden eurooppalaisista metsistä. Bulgarian ja historiallisen Makedonian lisäksi sitä kasvaa Albaniassa ja Montenegrossa.

Makedonianmänty on viisineulasisten valkomäntyjen ryhmän ainoa todella hyvin Mustilassa viihtyvä edustaja, ja yksi niistä harvoista Mustilan kasviaarteista, joka on jo löytänyt paikkansa suomalaisessa viherrakentamisessa ja taimistojen valikoimissa. Makedonianmänty on kestävä monenlaisia tuhoja vastaan ja varjonsiedossa se poikkeaa mäntyjen yleisestä valopuulinjasta, sietäen varjostusta lähes kuusen tapaan. Makedonianmänty ei vanhemmiten ränsisty sembramännyn (P. cembra) tapaan, ja avoimella paikalla siitä kehittyy vanhemmiten leveä ja tuuhea.

Makedonianmäntymetsiköitä on Mustilassa viidessä erityyppisessä paikassa, ja se tuntuu viihtyvän vähintään hyvin niissä kaikissa. Metsikköjen tunnelma on tyystin toinen kuin suomalaisessa mäntymetsässä. Sinivihreitten pitkien neulasten muodostamassa katveessa tummanharmaiden, kuusimaisten runkojen keskellä vallitsee kaunis valohämy. Maanpintaa peittää pehmeä neulasmatto ja siellä täällä lojuu makedonianmännyn käpyjä, joiden houkuttelemina pähkinähakit (Nucifraga caryocatactes) pysähtyvät Mustilaan ruokailemaan syksyisillä muuttomatkoillaan.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Makedonianmänty, peuke
Heimo: 
Pinaceae
Suku: 
Pinus
Laji: 
peuce
Koko: 
15–25 m.
Kotipaikka: 
Balkanin vuoristot.
Kuvaus: 
Viisineulasmänty, sinivihreät neulaset viiden kimppuina kääpiöversoissa. Runko tummanharmaa, kuusimainen. Metsikössä oksisto muodostaa laakeita kerroksia, avoimella paikalla puusta kehittyy monihaarainen ja leveän kartiomainen. Kookkaita käpyjä muodostuu jo melko nuoriin puihin.
Kasvupaikka: 
Aurinkoinen tai puolivarjoinen, vähä- keski- tai runsasravinteinen, kuiva tai tuore kasvupaikka. Kasvaa parhaiten lehtomailla, mutta pärjää hyvin kangasmetsässä ja savimaillakin.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–V.

Pinus contorta var. latifolia - kontortamänty

pinus_contorta_yk_bc_jreinikainen.jpg

Kontortamänty on kotoisin kapealta pohjois-etelä-suuntaiselta vyöhykkeeltä Kalliovuorilta Pohjois-Amerikan länsiosista. Se on kapeahkolatvainen kaksineulasmänty, jonka hyvänä tuntomerkkinä ovat metsämäntymme (P. sylvestris) neulasia pitemmät, paksummat ja kierteiset, väritykseltään kelmeänvihreät neulaset. Puun runko on ohutkuorinen ja tummanharmaa, kuusen runkoa muistuttava, vailla kotimaiselle männylle ominaista punerrusta tai iän myötä muodostuvaa kilpikaarnaa. Kontortamänty on kulojen jälkeen leviävä pioneeripuu, jonka kävyt yleensä avautuvat vasta metsäpalon jälkeen.

Kontortamäntyä, joka tunnettiin aiemmin murraynmäntynä (P. murrayana), on Suomessa viljelty ulkomaisista havupuista lehtikuusen jälkeen eniten. Sitä on kasvatettu lähinnä talousmetsinä nopeakasvuisuutensa ja savimaallekin soveltuvan juuristonsa johdosta, ja sen suosio on vaihdellut vuosikymmenten saatossa. Laajamittaiseen metsätalouskäyttöön se ei ole vakiintunut, ja koristepuunakin se on jäänyt kuriositeetiksi.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Kontortamänty
Heimo: 
Pinaceae
Suku: 
Pinus
Laji: 
contorta
Muunnos (var.): 
latifolia
Koko: 
Suomessa täysikokoisena 15–25 m. Kotiseudullaan jopa 40 m.
Kotipaikka: 
Pohjois-Amerikan länsiosat.
Kuvaus: 
Kapealatvuksinen, harmaarunkoinen kaksineulasmänty. Erittäin tummanvihreät, 3-5 cm pituiset, kierteiset neulaset. Kovat kävyt, joiden kilvissä on usein terävä ota, säilyvät puissa pitkään avautumattomina. Ei muodosta kilpikaarnaa.
Kasvupaikka: 
Aurinkoinen–puolivarjoisa, keskiravinteinen, kuiva kasvupaikka. Hiekka- tai soramaa soveltuu hyvin, pärjää turve- ja savimaillakin.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–VII (VIII?), alkuperästä riippuen.

Pinus cembra subsp. sibirica (Pinus sibirica) - siperiansembra

Pinus cembra sibirica käpyoksa Mustilan kartano ©jsaarinen

Sembramännystä erotetaan kaksi alalajia, joista alppisembra (P. cembra subsp. cembra) kasvaa keski- ja itä-Euroopan vuoristoissa ja siperiansembra (Pinus cembra subsp. sibirica) laajalla alueella Uralin itäpuoleisessa Siperiassa.

Siperiansembra viihtyy parhaiten avoimilla paikoilla tuoreissa, runsasravinteisissa metsissä, mutta menestyy myös soistuneilla mailla ja paksuturpeisilla rahkasoilla. Se on hidaskasvuinen ja pitkäikäinen puu, joka saavuttaa jopa 800–1200 vuoden iän. Suorat, jäykät ja tummanvihreät neulaset ovat viiden neulasen kimppuina. Kävyt ovat kookkaita ja tynnyrinmuotoisia. Ne putoavat maahan kokonaisina, siemenet karisevat maahan vasta käpyjen lahotessa. Siemenet sisältävät runsaasti B-vitamiinia ja muita arvokkaita ravinteita, ne ovat tärkeää ravintoa sekä ihmisille että metsän eläimille.

Siperiansembra on ensimmäisiä Suomeen tuotuja koristepuita ja koristepuuna sitä meillä myös enimmäkseen kasvatetaan. Tosin 1700 -luvun lopulla hyödyn aikakaudella ja 1800 -luvun lopulla suurten nälkävuosien jälkeen sitä tuotiin myös ravintokasviksi. Kauniskasvuinen, tuuhea ja pyöreälatvuksinen siperiansembra on suosittu ja paljon käytetty puu, joka menestyy hyvin koko maassa. Avoimella paikalla kasvaessaan se säilyttää alaoksansa vihreinä pitkään, mutta toisaalta ränsistyy jo verrattain varhain, 50–60 vuoden ikäisenä. Mustilassakin siperiansembra kasvaa ränsistyneenä metsikkönä Kausalantien varressa.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Siperiansembra
Heimo: 
Pinaceae
Suku: 
Pinus
Laji: 
cembra
Alalaji (ssp.): 
sibirica
Koko: 
Suomessa täysikokoisena 8–18 m.
Kotipaikka: 
Siperian länsi- ja keskiosat.
Kuvaus: 
Kookas havupuu, jolla on tiheä, kupera tai kartiomainen latvus. Kiiltävät, tummanvihreät neulaset viiden kimppuina. Suuret kävyt, joissa syötävät, ravinteikkaat siemenet.
Kasvupaikka: 
Aurinkoinen kasvupaikka; tuore, runsasravinteinen, läpäisevä tai savipitoinen maa.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet (I–III) IV–VII. Viihtyy parhaiten Itä- ja Pohjois-Suomessa.

Vipuvoimaa EU:lta    AEKR        elykeskus_vari_fin

Syndicate content