Skip to main content

Pohjoisrinne

Sorbus scopulina - lännenpihlaja

Pensasmainen lännenpihlaja kasvaa luontaisesti Pohjois-Amerikan länsirannikolla Alaskasta Uuteen-Meksikoon asti. Sisämaassa se on erityisesti Kalliovuorten laji ja sen levinneisyys ulottuu myös Kaskadivuorten itäisiin laaksoihin. Lännenpihlaja kasvaa luontaisesti matalahkojen kukkuloiden puurajan alapuolisilla, metsäisillä rinteillä.

Lehtiensä ja kukkiensa puolesta lännenpihlaja muistuttaa suuresti kotimaista kotipihlajaamme (S. aucuparia), mutta se ei kehity puuksi vaan jykeväoksaiseksi pensaaksi. Se menestyy hyvin ainakin eteläisessä Suomessa ja on ilmeisesti varsin hyvin kuivuutta sietävä.

Mustilaan on saatu lännenpihlajaa Helsingin yliopiston keruumatkalta Brittiläisestä Kolumbiasta vuonna 1995. Lännenpihlajapensaita kasvaa sekä Pohjoisrinteellä että Etelärinteen länsipäässä, ns. sorbaariossa, pihlajalajien kokoelmassa.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Lännenpihlaja
Heimo: 
Rosaceae
Suku: 
Sorbus
Laji: 
scopulina
Koko: 
2–3 m.
Kotipaikka: 
Läntinen Pohjois-Amerikka Alaskasta Uuteen-Meksikoon.
Kuvaus: 
Karkeapiirteinen pensas, lehdissä vain 5–6 paria lehdyköitä.
Kasvupaikka: 
Kuivilla tai tuoreilla, keski- tai runsasravinteisilla, valoisilla ja puolivarjoisilla kasvupaikoilla.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–VI, riippuu olennaisesti alkuperästä.

Tilia cordata - metsälehmus

Metsälehmuksen luontaista levinneisyysaluetta on Eurooppa ja osa Kaukasiaa. Luontainen levinneisyysalue ulottuu Suomeen Vaasan korkeudelle asti. Metsälehmus onkin jaloista lehtipuistamme kaikkein pohjoisin. Suomeen se on tullut viimeisimmän jääkauden jälkeen, noin 5000 vuotta sitten, ja jo kivikaudella lehmus eli niinipuu oli tärkeä materiaali erilaisten punosten valmistamisessa. Niinen lähteenä lehmusta käytettiin aina 1800-luvulle asti. Runsaan ja kauan kestäneen niinen keräämisen vuoksi lehmus on suurelta osin hävinnyt luonnosta.

Metsälehmus kasvaa luontaisesti lehdoissa ja lehtomaisissa metsissä. Sen latvus on muodoltaan kapea ja varsinkin vanhemmat oksat ovat riippuvakärkisiä. Lehdet ovat selvästi sydämenmuotoiset, herttamaiset ja pienehköt, alapuolelta hieman sinertävät. Kukat ovat tähdenmuotoiset, kalpean keltaiset ja sijaitsevat pystyissä pienissä viuhkoissa. Lehmus kukkii heinäkuussa, ja silloin sen tunnistaa vahvatuoksuisesta medestä, joka kerää ympärilleen runsaasti pölyttäviä hyönteisiä. Metsälehmukset pienehköt hedelmät ovat pinnaltaan lähes sileitä.

Mustilassa Juhlapaikan lähellä, vastapäätä japaninlehtikuusimetsikköä kasvaa kookkaita metsälehmuksia. Pohjoisrinteelle istutettiin keväällä 2010 metsälehmusta, jonka alkuperä on Puruveden Iso-Niinisaaren luontainen lehmusmetsä.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Metsälehmus
Heimo: 
Tiliaceae
Suku: 
Tilia
Laji: 
cordata
Koko: 
15–30 m puu.
Kotipaikka: 
Eurooppa ja osa Kaukaasiaa. Suomessa luontaisena mutta harvinaisena Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Savon ja -Karjalan korkeudelle asti.
Kuvaus: 
Yksi- tai monirunkoinen puu, jonka runko on muhkuraton ja oksisto vanhemmiten hieman riippuva. Lehdet ovat herttamaiset. Kukkii keskikesän jälkeen, kukat tuoksuvia; hyvä hunajakasvi. Kaadettu lehmus vesoo kannosta, mutta (vastoin yleistä luuloa) lehmus ei tee varsinaisia juurivesoja.
Kasvupaikka: 
Aurinkoinen tai puolivarjoinen paikka; keski- tai (mieluiten) runsasravinteinen lehtomaa. Sietää myös savisuutta, mutta vain rinnemailla.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–V.

Tilia sibirica - siperianlehmus

Siperianlehmuksen tieteellinen asema lehmusten suvussa on edelleen epäselvä, sillä se on luontaisilta esiintymiltään johdonmukainen jatke euraasialaiselle metsälehmukselle (Tilia cordata), jonka levinneisyysalue työntyy Tomskin lähelle. Venäläisissä lähteissä käytetään siperianlehmukselle yhä metsälehmuksesta erotettua, omaa lajinimeä (T. sibirica). Siperian kasvistoa tutkineet ovat kutsuneet sitä nimellä Krasnojarskin lehmus.

Siperianlehmusten metsät ovat erilaisia kuin metsälehmuksella, sillä paikka on Siperian kostein. Vuotuinen sademäärä on siellä tilastojen mukaan jopa yli 1800 mm ja lumipeite yli kaksimetrinen, mistä syystä maa ei routaannu lainkaan. Näin lehmusten varisseiden lehtien kerros maassa on kevääseen mennessä täysin lahonnut. Puut ovat hoikkia ja korkealle oksattomia, yhteyttävät lehtiosuudet latvoissa ja ilmivedestä johtuen usein jonkin ruostesienen vaivaamat. Ruostesienestä ei liene vaivaa Suomessa kuivempien olosuhteittemme ansiosta.

Mustilassa siperianlehmusta kasvaa useina nuorina ryhminä sekä pienenä, Pohjoisrinteen koillislaitaan 2003 istutettuna metsikkönä. Puut ovat kasvaneet hyvin savimaallakin, mutta parhaiten ravinteikkaassa rinnemaassa.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Siperianlehmus
Heimo: 
Tiliaceae
Suku: 
Tilia
Laji: 
sibirica
Koko: 
Enimmillään 30 m.
Kotipaikka: 
Läntinen Siperia, Kemerovon provinssi, Gornaya Shoria-kukkulat.
Kuvaus: 
Yksi- tai monirunkoinen, vesova, mutta ilman juurivesoja, hyönteispölytteinen puu. Runko suora ja muhkuraton.
Kasvupaikka: 
Aurinko–puolivarjo, nuorena myös varjossa. Hikevämultainen, runsasravinteinen, mielellään lehtomainen kasvupaikka.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–V.

Vipuvoimaa EU:lta    AEKR        elykeskus_vari_fin

Syndicate content