Skip to main content

Nokkala

Picea × albertiana (Picea glauca var. albertiana) - albertanvalkokuusi

picea_glauca_var_albertiana_yleiskuva_jsaarinen.jpg

Albertanvalkokuusi on taustaltaan hieman kiistanalainen puu. Sitä on pidetty valkokuusen (Picea glauca) lounaisena muunnoksena tai engelmannin- (P. engelmannii) ja valkokuusen risteymäsyntyisenä välimuotona, miltä se kieltämättä hieman näyttääkin. Neulaset ovat pidemmät kuin tyypillisellä valkokuusella, ja kuluvan kesän kasvainranka on engelmanninkuusen tapaan karvainen.

Mustilassa albertanvalkokuusi kasvoi pitkään laajana metsikkönä arboretumin länsiosassa Näppärin alueella. Metsikön alkuperä oli Suomea ajatellen melkoisen mantereinen Crow's Nest Pass Kanadan Albertassa. Monien eksoottikuusikoiden tapaan tämäkin metsikkö on ikäännyttyään suurelta osin menetetty hyönteistuhojen takia. Siitä on nykyisin jäljellä enää pieniä puuryhmiä. Samaa alkuperää on käytetty Metsäntutkimuslaitoksen koemetsissä, joissa melko hyvään tulokseen on päästy vain Punkaharjulla.

Vuonna 2000 Näppärin kuusilajikokoelmaan istutettiin uusi pieni albertanvalkokuusimetsikkö, jonka alkuperä on Kirkup Creek Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa. Tämän seudun puut ovat yleensä pärjänneet Mustilassa erinomaisesti, ja istutuksen kehitystä seurataan kiinnostuneena.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Albertanvalkokuusi
Heimo: 
Pinaceae
Suku: 
Picea
Laji: 
glauca
Muunnos (var.): 
albertiana
Koko: 
Suomessa täysikokoisena 15–20 m. Kotiseudullaan kookkaampi.
Kotipaikka: 
Kanadan Alberta ja Brittiläinen Kolumbia.
Kuvaus: 
Kapean kartiomainen havupuu, jonka neulaset ovat jäykät ja harmaanvihreät. Kestävä mutta lyhytikäinen.
Kasvupaikka: 
Aurinkoinen tai puolivarjoisa, keskiravinteinen, kuivahko tai tuore kasvupaikka.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–VII alkuperästä riippuen.

Picea glauca - valkokuusi

picea_glauca_conica_yk_copenhagen_jreinikainen.jpg

Valkokuusi on Pohjois-Amerikan pohjoisosissa laajalle levinnyt laji, joka muodostaa puurajan yhdessä mustakuusen (P. mariana) ja kanadanlehtikuusen (Larix laricina) kanssa. Se viihtyy hyvin kuivahkoilla kangasmailla ja runsasravinteisilla moreenimailla. Se on paperi- ja sahapuuna yksi Yhdysvaltojen tärkeimpiä puulajeja ja Kanadan tärkein. Valkokuusen latvus muistuttaa paljon kotimaisen kuusen latvusta, mutta on tiheämpi ja väriltään sinertävä. Joidenkin alkuperien neulaset tuoksuvat voimakkaasti.

Valkokuusesta on nimetty lajikkeiksi erilaisia väri- ja kasvutapamuotoja. Suomessa tunnetuin on sokeritoppamainen, tiiviskasvuinen kartiovalkokuusi, Picea glauca 'Conica', joka vaatii ahavalta ja talviauringolta suojatun kasvupaikan menestyäkseen kunnolla.

Mustilaan ennen sotia perustetuissa metsiköissä on kokeiltu useita valkokuusen alkuperiä (Ontario, Minnesota ja Quebec). Ne ovat olleet kotimaista kuusta pienempiä ja hidaskasvuisempia ja kestäneet talvet hyvin. Ne ovat kuitenkin ikääntyneet nopeammin kuin kotiseudullaan. Vanhoista metsiköistä on nykyisin jäljellä vain joitain huonokuntoisia puita pohjoisrinteellä ja Lepistössä. Lepistön puut edustavat läntistä muotoa var. albertiana, joka itse asiassa on valkokuusen ja engelmanninkuusen (P. engelmannii) välimuoto.

Sekä valkokuusta että välimuotoa istutettiin uudet koealat vuonna 2000 arboretumin länsiosaan eri kuusilajien metsikkökokoelmaan. Istutuksiin käytettiin Mustilassa monen lajin kohdalla hyväksi havaittuja Brittiläisen Kolumbian keskiosien alkuperiä.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Valkokuusi
Heimo: 
Pinaceae
Suku: 
Picea
Laji: 
glauca
Koko: 
10–20 metriä.
Kotipaikka: 
Pohjois-Amerikan pohjoisosat Atlantin valtamereltä Tyynellemerelle.
Kuvaus: 
Ulkomuodoltaan kotimaista kuusta muistuttava puu. Neulaset harmaanvihreät, voimakastuoksuiset.
Kasvupaikka: 
Aurinko–puolivarjo, keski- tai runsasravinteinen, kuiva–tuore.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–VII, alkuperä vaikuttaa menestymiseen.

Picea engelmannii - engelmanninkuusi

picea_engelmannii_yk_colorado_jreinikainen.jpg

Engelmanninkuusi on hyvin tunnusomainen puu Pohjois-Amerikan Kalliovuorille. Se kasvaa 450–3700 metrin korkeudella ja muodostaa metsänrajaa muun muassa lännenpihdan (Abies lasiocarpa) kanssa. Alempana vuorten rinteillä se esiintyy usein laajoina puhtaina metsinä. Sen luontaisia kasvupaikkoja ovat tuoreet, keskiravinteiset havumetsät. Engelmanninkuusi on melko suurikokoinen ja sen latvus on tuuhea, muodoltaan joko kartiomainen tai kapea ja terävähuippuinen.

Mustilassa Etelärinteen ja Terassin välisessä rinteessä kasvaa kotimaisten puiden joukossa komeita engelmanninkuusia, jotka ovat siniharmaata eteläisten Kalliovuorten muotoa. Arboretumin länsiosassa sijaitsevassa kuusilajien kokoelmassa on nuori engelmanninkuusimetsikkö, jonka alkuperä on Brittiläisen Kolumbian Kamloops. Siellä on myös pieni metsikkö valkokuusen (Picea glauca) ja engelmanninkuusen välimuotoa, alkuperään Brittiläisen Kolumbian Kirkup Creek.

Parhaat Brittiläisen Kolumbian alkuperät viihtyvät myös metsikköistutuksina. Monien amerikkalaisten kuusilajien tapaan ne ovat kasvaneet nopeasti ja elinvoimaisesti, mutta niiden elinkaari on ollut huomattavasti luontaista lyhyempi, ja ikäännyttyään metsiköt ovat altistuneet kaarnakuoriaisten tuhoille.

Erityisesti viherrakentamiseen sopii engelmanninkuusen siniharmaa eteläinen muoto, joka vaatii runsaasti valoa. Avoimella paikalla se on melko pitkäikäinen ja säilyy tuuheana vanhaksi asti.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Engelmanninkuusi
Heimo: 
Pinaceae
Suku: 
Picea
Laji: 
engelmannii
Koko: 
Suomessa täysikokoisena 15–25 metriä.
Kotipaikka: 
Läntisen Pohjois-Amerikan vuoristot.
Kuvaus: 
Latvus kapean kartiomainen, tiheähkö. Neulaset ovat harmaanvihreät, taipuisat ja lyhytotaiset.
Kasvupaikka: 
Aurinko, keskiravinteinen, tuore.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–VI, riippuen suuresti alkuperästä.

Vipuvoimaa EU:lta    AEKR        elykeskus_vari_fin

Syndicate content