Skip to main content

Atsalearinne

Helleborus niger - vaaleajouluruusu

helleborus_niger_kristiantheqvist.jpg

 Vaaleajouluruusu nostaa isot, liidunvalkoiset kukkansa hienosti lehdistön yläpuolelle aikaisin keväällä, heti lumien sulamisen jälkeen. Vanhetessaan kukat tulevat hieman vihertäviksi. Usein niissä on myös punertavaa väritystä ulkopinnoilla. Paksut ja liuskaiset, talvivihreät lehdet kasvavat vasta kukinnan jälkeen.

Vaaleajouluruusu on vanha koristekasvi, jota tiedetään viljellyn Euroopassa aina 1500-luvulta lähtien. Suomessa sitä alkoi 2000-luvun alkupuolella ilmaantua kukkakauppoihin ja vähitellen myös markettien hyllyille. Joulukukaksi ostettu kasvi kannattaa yrittää pitää hengissä niin kauan, että sen saa istutettua keväällä avomaalle. Toki jouluruusun voi ostaa myös kesällä taimimyymälästä.

Mustilassa vaaleajouluruusua on kasvanut jo kauan. Se on täysin kotiutunut lehtomaiseen, valoisaan mäntymetsään Atsalearinteen ympäristössä, jossa se kylväytyy itsekseen siemenistä kuin sinivuokko ikään.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Vaaleajouluruusu
Heimo: 
Ranunculaceae
Suku: 
Helleborus
Laji: 
niger
Koko: 
20–30 cm.
Kotipaikka: 
Euroopan itäosissa ulottuen jonkin verran Aasian puolelle.
Kuvaus: 
Tummat, paksut, talvivihreät lehdet, joissa 5–9 liuskaa. Valkoiset, lehdistön yläpuolelle nousevat kukat.
Kasvupaikka: 
Puolivarjo–varjo, tuore, humuspitoinen kasvualusta.
Menestyminen: 
Kestävyys vaihtelee alkuperän mukaan. Lumisuoja sekä karike- tai havukerros ovat eduksi.

Fallopia japonica - japanintatar

fallopia_japonica_turun_saaristo_kristiantheqvist.jpg

Japanintattaren bambumainen, sisältä ontto verso ampaisee kasvukauden aikana jopa kahden metrin korkeuteen ja haarautuu vasta yläosastaan. Kermanvalkoiset kukinnot ilmaantuvat lehtihankoihin loppukesällä. Vaikka kysymyksessä on kookas kasvi, japanintattaren kasvutapaa voisi parhaiten kuvailla siroksi.

Japanintatar tuotiin Eurooppaan 1800-luvulla ja se sai 1847 Hollannissa kultamitallin vuoden kiinnostavimpana kasvina. Seuraavien reilun sadan vuoden aikana se on joutunut palkintopallilta sadan pahiten leviävän kasvin listalle ja sen levittäminen on kielletty monissa maissa. Japanintatar leviää maan kautta juurakkonsa avulla. Japanintatar on lauhkean lehtimetsävyöhykkeen kasvi eikä meidän ilmastossamme leviä yhtä voimallisesti kuin etelämpänä. Havainnot viljelykarkulaisuudesta ovat kyllä Suomessakin viime vuosina selvästi lisääntyneet.

Mustilan komea japanintatarkasvusto Alppiruusulaakson pohjoispäässä herättää kävijöissä yleensä ällistystä. On vaikea uskoa, että keskikesän bambumainen viidakko todella lakastuu kokonaan talven tullen. Täällä japanintattaren liiallisen leviämisen pitävät kurissa viereinen tie ja suurten puiden varjostus.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Japanintatar
Heimo: 
Polygonaceae
Suku: 
Fallopia
Laji: 
japonica
Koko: 
Meillä 1–2,5 m, lauhkeamman ilmaston alueilla jopa 3–4 m perenna.
Kotipaikka: 
Japani, Korea, Pohjois-Kiina.
Kuvaus: 
Juurakkonsa avulla kasvullisesti lisääntyvä perenna. Bambua muistuttavat versot haarovat yläosasta. Valkoiset kukinnot loppusyksyllä latvaversoissa lehdistön yllä.
Kasvupaikka: 
Japanintattaren menestymisen salaisuus on siinä, että se kasvaa kaikenlaisilla paikoilla. Rehevimmillään se on temperaattisen vyöhykkeen jokivarsilla.
Menestyminen: 
Kestävä.

Corydalis nobilis - jalokiurunkannus

Corydalis nobilis © Susanna

Jalokiurunkannus kuuluu siihen vanhaan perennalajistoon, joka kukoisti kartanoiden ja pappiloiden puutarhoissa. Mustilan kartanon puistostakin sitä löytyy, ja myös arboretumin Juhlapaikalta ja Atsalearinteeltä. Nykyään sitä on paitsi puutarhoissa, myös viljelykarkulaisena lehtomaisilla paikoilla vanhojen asuinpaikkojen ympäristössä. Muurahaiset levittävät jalokiurunkannusta tehokkaasti hyödyntäessään ravinnokseen siemenessä kiinni olevan rasvalisäkkeen.

Suomen jalokiurunkannusten jäljet johtavat Ruotsiin, Carl von Linnén Hammarbyn tilalle. Linné oli nähnyt piirroksen Siperiasta peräisin olevasta särkyneestäsydämestä (Lamprocapnos spectabilis) ja hän pyysi suomalaista oppilastaan Erik Laxmannia lähettämään siitä hänelle siemeniä. Vuonna 1765 siemenlähetys Ob-joen laaksosta saapui, mutta näistä siemenistä kasvoi jalokiurunkannusta eikä särkynyttäsydäntä, jota Linné ei pettymyksekseen koskaan ehtinyt nähdä.

Jalokiurunkannus on komeimmillaan alkukesästä, etenkin kukkiessaan toukokuussa, jolloin sinivihreä lehdistö on vielä voimissaan. Kukat ovat keltaisia ja niissä on ruskea täplä. Kun siemenet alkavat valmistua, alkaa jalokiurunkannus myös kuihtua ja kesän edetessä se täysin katoaa. Se soveltuu loppukesällä kukoistavien kasvien seuraan, jotka jalokiurunkannuksen hävittyä valtaavat kasvutilan.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Jalokiurunkannus
Heimo: 
Fumariaceae
Suku: 
Corydalis
Laji: 
nobilis
Koko: 
50 cm.
Kotipaikka: 
Keski-Aasia.
Kuvaus: 
Rehevä alkukesän perenna, sinivihreä lehdet ja keltaiset kannukselliset kukat.
Kasvupaikka: 
Aurinko tai puolivarjo, tuore, humuspitoinen maa.
Menestyminen: 
Kestävä.

Vipuvoimaa EU:lta    AEKR        elykeskus_vari_fin

Syndicate content