Skip to main content

Atsalearinne

Rhododendron - alppiruusu 'Catawbiense Grandiflorum' - puistoalppiruusu

Rhododendron 'Catawbiense Grandiflorum' ©Susanna

'Catawbiense Grandiflorum' tai 'Grandiflorum' ei suotta ole saanut suomenkieliseksi nimekseen puistoalppiruusua. Se on ollut pitkään tunnetuin ja yleisin Suomessa istutettu alppiruusu. Se on tuuhea, muodoltaan pyöreä pensas, jonka korkeus vaihtelee metristä kolmeen metriin. Se on voimakaskasvuinen ja saattaa kasvaa puumaiseksi siellä missä lumi ei paina oksia maata vasten (kuten Mustilassa usein käy). Pensas soveltuu erinomaisesti taustaistutuksiin. Se on alppiruusuksi sinnikäs ja kestää hyvin lämpöä. Kukat ovat väriltään violetteja, ja niissä on kellanruskeaa kuviointia.

Lajike on nimetty Englannissa Watererin taimistossa jo 1850-luvulla ja sen taustasta on erilaisia näkemyksiä. Toisten mukaan se on luettavissa virginianalppiruusun (R. catawbiense) lajinsisäiseen muunteluun, kun taas toiset epäilevät sitä risteymäksi. Se on yksi niistä harvoista klassisista eurooppalaisista alppiruusulajikkeista, joiden talvenkesto riittää juuri ja juuri Etelä-Suomessa. Niinpä sen nupulliseksi hyödettyjä taimia yhä tuodaan Suomeen tuhatmäärin vuosittain.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Puistoalppiruusu
Heimo: 
Ericaceae
Suku: 
Rhododendron
Lajike: 
'Catawbiense Grandiflorum'
Koko: 
1–3 m.
Alkuperä: 
Lajike lienee luettavissa virginianalpiruusun (R. catawbiense) lajinsisäiseen muunteluun. A. Waterer toi lajikkeen markkinoille Englannissa.
Kuvaus: 
Jäykkäoksainen, ainavihanta pensas, jonka oksat Suomen oloissa painuvat alaspäin. Lehdet leveänsoikeita, paksuja rakenteeltaan, sileitä ja kiiltävähköjä yläpinnaltaan ja väriltään tummanvihreitä. Voimakaskasvuisena käyttökelpoinen taustaistutuksissa.
Kasvupaikka: 
Kukkiakseen hyvin vaatii runsaasti valoa, mutta viihtyy kyllä syvässäkin varjossa. Hapahko, läpäisevä kasvualusta. Keskiravinteinen, tuore kasvupaikka.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–II (III).

Kalopanax septemlobus (Kalopanax pictus) - seitsensormiaralia

kalopanax_jreinikainen.jpg

Seitsensormiaralia on sukunsa ainoa laji, todellinen kasvimaailman vastine amurintiikerille. Se on sopeutunut kestämään Koillis-Aasian lehtometsävyöhykkeen hyisiä talvia, vaikka se ulkoisesti näyttää trooppisten viidakoiden kasvilta. Suomalaisen silmiin se tuo helposti mieleen tutun huonearaalian (Fatsia japonica), jolle se onkin sukua. Kotiseudullaan se kasvaa massiiviseksi, jopa 30-metriseksi puuksi, jonka runkokin saattaa olla halkaisijaltaan reilusti toista metriä. Runko on paksujen, lyhyiden piikkien peitossa kuten oksatkin.

Lehdet ovat nimen mukaisesti seitsensormisia ja niiden "sormisuus" eli halkoisuus vaihtelee. Syvään liuskoittuneet muodot erotetaan toisinaan omaksi lajikseen tai munnoksekseen (var. maximowiczii). Lehtilavalla voi olla mittaa jopa 25 cm, lehtiruoti saattaa olla vielä pitempi, aina 50 cm saakka. Lehdet asettuvat oksien päihin kiehkuroiksi tavoittaakseen lehtometsän niukan valon mahdollisimman tehokkasti. Oksien päihin loppukesällä muodostuvat valkeat kukinnot ovat niin ikään valtavia, halkaisijaltaan 25–35 cm kertoterttuja, joihin loppusyksyllä kypsyy mustia, linnuille maittavia marjoja.

Seitsensormiaralia on länsimaissa kokoelmien ja kasviharrastajien hellimä harvinaisuus, jonka siemeniä ja taimia on ani harvoin saatavilla. Suomessa sitä kasvaa muutamissa kasvikokoelmissa, ja menestyminen näyttää vaihtelevan käytettävän alkuperän mukaan.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Seitsensormiaralia
Heimo: 
Araliaceae
Suku: 
Kalopanax
Laji: 
septemlobus
Koko: 
2–8 m puu tai pensas. Kotiseudullaan jopa 30 m.
Kotipaikka: 
Kiina, Korea, Sahalin ja Japani.
Kuvaus: 
Leveyttään korkeampi, pyöreälatvainen puu tai suuri pensas. Trooppisen näköinen, vaahteramainen lehdistö, piikkiset oksat ja rungot.
Kasvupaikka: 
Aurinkoinen tai puolivarjoinen, runsasravinteinen, tuore kasvupaikka.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet (I–III), alkuperästä riippuen.

Fraxinus mandshurica var. mandshurica - mantšuriansaarni

Mantšuriansaarni muistuttaa kotimaista lehtosaarneamme (F. excelsior), mutta mantšuriansaarnen lehdet ovat huomattavasti kookkaammat ja versot jykevämmät; se näyttää ikään kuin karkeammalla siveltimellä piirretyltä. Viimeisen kasvukauden verso- tai kasvainranka on tylppäsärmäinen. Tuulipölytteiset kukat ilmestyvät ennen lehtiä ja ne ovat sekasopuisia (eli puulla voi olla kaksineuvoisia kukkia tai yksinomaan hede- tai emikukkia taikka sitten näitä kaikkia samassa puussa).

Suurine lehtineen mantšuriansaarni muistuttaa myös kovasti pohjoisamerikkalaista mustasaarnea (F. nigra) ja jotkut kasvitieteilijät pitävätkin näitä kahta saarnea keskinäisinä alalajeina. Luontaisesti mantšuriansaarni kasvaa Itä-Aasiassa harvoissa rinnemetsissä ja valoisissa jokilaaksolehdoissa. Se on luontaisesti sopeutunut mantereiseen ilmastoon, mistä syystä sen pakkasenkesto on kotimaista saarnea parempi, mutta samoin on keväinen hallaherkkyys kahta pahempi. Mantšuriansaarni sopiikin parhaiten kasvatettavaksi halloilta suojaisille paikoille maamme itäosiin.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Mantšuriansaarni
Heimo: 
Oleaceae
Suku: 
Fraxinus
Laji: 
mandshurica
Muunnos (var.): 
mandshurica
Koko: 
10–20 m, jopa 30 m luontaisilla alueillaan.
Kotipaikka: 
Pohjois-Kiina, Venäjän Kaukoitä ja Korea.
Kuvaus: 
Kookas, jykeväoksainen lehtipuu, jolla päätöpariset, parilehdykkäiset, 25–40 cm kertolehdet, joissa lehdyköitä kymmenkunta. Varhain kehittyvä syysväritys on kullankeltainen.
Kasvupaikka: 
Aurinkoinen tai puolivarjoinen, runsasravinteinen, tuore, kostea tai märkä kasvupaikka.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet (I) II–V, myös alkuperästä riippuen.

Vipuvoimaa EU:lta    AEKR        elykeskus_vari_fin

Syndicate content