Skip to main content

Atsalearinne

Juniperus scopulorum - kalliovuortenkataja

Kalliovuortenkataja on levittäytynyt laajalle Pohjois-Amerikan länsiosien vuoristossa useimmiten noin 1500 metrin korkeudella. Se muodostaa paikoitellen laajoja, maisemalle leimaa-antavia kasvustoja. Kalliovuortenkataja saattaa kasvaa yli kymmenmetriseksi, pylväsmäiseksi tai kartiomaiseksi puuksi tai siitä voi tulla epäsäännöllisen pyöreä pensas, joka haarautuu jo rungon tyvellä voimakkaiksi sivuhaaroiksi.

Kalliovuortenkatajalla on sekä neulamaisia ja tiiviisti oksia vasten painautuneita suomumaisia lehtiä. Lehtien väri vaihtelee tumman sinivihreästä himmeän harmaanvihreään. Kataja on useimmiten kaksikotinen. Emipensaiden marjakävyt ovat pyöreähköjä, pinnaltaan härmäisiä ja kirkkaan sinisiä. Kalliovuortenkataja on hyvin pitkäikäinen. Uudesta-Meksikosta on löydetty korkea, puumainen kataja, josta laskettiin 1888 vuosirengasta.

Kalliovuortenkatajan talvenkestävyyden rajoja Suomessa ei ole kokeiltu. Viljelyssä on yleensä pylväsmäisiä tai muuten hyvänmuotoisia lajikkeita, jotka Mustilassa näyttävät käyttäytyvän paremmin kuin luonnonmuodot. Yleisimmin viljelty lajike Suomessa taitaa olla 'Skyrocket', usein J. virginiana -nimellä. Mustilaan on istutettu myös 'Blue Arrow', 'Moonglow', 'Silver Star', 'Springbank' ja 'Wichita Blue'.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Kalliovuortenkataja
Heimo: 
Cupressaceae
Suku: 
Juniperus
Laji: 
scopulorum
Koko: 
1–3 m, kotiseudullaan jopa yli 10 m.
Kotipaikka: 
Pohjois-Amerikan Kalliovuoret.
Kuvaus: 
Kaunis, tuuhea havupensas, jolla on voimakkaan siniharmaat neulaset. Yksilöstä tai lajikkeesta riippuen kasvutapa vaihtelee kapeasta leveään.
Kasvupaikka: 
Aurinkoinen, kuiva, vähäravinteinen.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–II (III–IV), lajikkeista riippuen ja lyhytaikaisen kokemuksen pohjalta arvioiden.

Ulmus americana - valkojalava, amerikanjalava

ulmus_americana_runko_jsaarinen.jpg

Amerikanjalava eli valkojalava on Pohjois-Amerikassa kasvavista kuudesta jalavalajista kaikkein laajimmalle levinnyt. Sen luontainen esiintymisalue kattaa käytännössä koko Pohjois-Amerikan itäosan Kalliovuorille asti lukuunottamatta vuoristoja, ylänköjä ja kylmintä havumetsävyöhykettä. Se viihtyy parhaiten kosteissa laaksoissa ja tulvaniityillä, mutta tulee viljeltynä toimeen kuivemmillakin mailla.

Ulkonäöltään kotimaista kynäjälavaamme (Ulmus laevis) muistuttava valkojalava kasvaa kotiseudullaan yli 30 metriä korkeaksi puuksi. Sen luonteenomaisen, leveän suppilomaisen latvuksen alle jää viihtyisä, vilpoinen varjo. Aikaisin syksyllä kellastuvat lehdet saavat kullankeltaisen syysvärin. Soikeat lehdet ovat pinnaltaan sileät. Hedelmä on samantyyppinen keskellä kesää kypsyvä siipipalteinen pähkylä kuin kotoisella kynäjalavillamme.

Nopeakasvuinen, kauniinmuotoinen valkojalava on suosituimpia puistopuita kotiseuduillaan. Suomessa sitä on kasvatettu kauan mutta hyvin harvinaisena. Mustilan Ulsike-tutkimusprojektin kasveista amerikanjalava on yksi parhaiten menestyneistä.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Valkojalava
Heimo: 
Ulmaceae
Suku: 
Ulmus
Laji: 
americana
Koko: 
10–20 m.
Kotipaikka: 
Itäinen Pohjois-Amerikka.
Kuvaus: 
Nopeakasvuinen, talvenkestävä lehtipuu, jonka latvusmuoto on kanttarellimainen.
Kasvupaikka: 
Aurinko–puolivarjo, runsasravinteinen, tuore.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–IV.

Syringa Villosae-ryhmä - nuokku-, puisto- ym. syreenit

Suuri osa Arboretum Mustilan sireeneistä eli syreeneistä on tarkemmin tunnistamattomia Villosae-ryhmään kuuluvia lajeja ja risteymiä. Ne ovat syntyneet Villosa-sektion lajien ja lajikkeiden vapaapölytteisistä siemenistä. Usein on hyvin vaikeaa ulkonäön perusteella tunnistaa, mitä pensaat pitävät sisällään, ja ovatko ne "puhtaita" lajeja vai risteymiä.

Vastaavia risteymiä on tehty sireenijalostuksessa tarkoituksellakin. Suosittu risteytyskumppani on ollut nuokkusyreeni (Syringa reflexa), joka antaa risteymille nuokkuvat kukat. Mustilan pensaissa näkyy piirteitä myös mm. unkarinsyreenistä (S. josikaea), koreansyreenistä (S. wolfii) ja röyhysyreenistä (S. sweginzovii). Tutusta pihasyreenistä (S. vulgaris) ne erottaa lehdistä, jotka pihasyreenillä ovat herttamaiset, Villosae-ryhmällä kapeat ja suipot.

Pensaat kukkivat hieman pihasyreenin jälkeen, yleensä kesäkuun puolivälissä yhtäaikaa alppiruusujen kanssa. Tästä syystä ne jäävät usein puistossa kulkijoilta huomaamatta, elleivät he varta vasten – tai tuoksua seuraten – lähde Alppiruusulaakson sijasta kulkemaan kohti Ketunmäkeä tai pysähdy ihastelemaan toimiston pihapiirissä kukkivia monennäköisiä syreenipensaita.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Nuokku-, puisto- ym. syreenit
Heimo: 
Oleaceae
Suku: 
Syringa
Ryhmä: 
Villosae
Koko: 
2–4 m.
Alkuperä: 
Vapaasti käytettynä ryhmäkategoriaan luetaan joukko lähisukuisia euraasialaisia lajeja ja niiden tahallisesti ja tahattomasti syntyneitä risteymiä: S. komarowii ssp. reflexa ja ssp. komarowii, S. emodi, S. sweginzowii, S. tomentella, S. wolfii, S. yunnanensis, S.× henryi, S. × josiflexa, S. × swegiflexa jne.
Kuvaus: 
Kesävihantia, toisinaan juurivesallisia tai maarönsyllisiä, yksikotisia pensaita tai puitakin. Kukintoina kookkaat, nuokkuvat tai pystyt kertohuiskilot. Tuoksu yleensä miellyttävä.
Kasvupaikka: 
Aurinkoinen, runsasravinteinen, tuore kasvupaikka.
Menestyminen: 
Lajista, risteymästä ja lajikkeesta riippuen vyöhykkeet I–II tai jopa I–VI.

Vipuvoimaa EU:lta    AEKR        elykeskus_vari_fin

Syndicate content