Alppiruusulaakso

Hondonvaahtera on hidaskasvuinen puu tai meillä vain pienehkö pensas, jonka vaalealehtinen lajike 'Aureum' on Keski-Euroopassa suosittu puutarhojen koriste. Suosioon ovat syynä hondonvaahteran erittäin kaunis kasvutapa, hidaskasvuisuus ja lehvästön keväisen heleä värisävy, joka säilyy koko kasvukauden. Syksyllä lehdet saavat vielä näyttävän syysvärin. Kukat ja siementen lenninsiivet ovat punaiset.

Laji kasvaa Japanissa luontaisena varjostavan puuston alla pensaskerroksessa. Vähäisen valon hyödyntääkseen lehdet asettuvat tuuheiksi kerroksiksi toistensa lomaan laakeille oksille, jotka kaartuvat kauniisti yläviistoon ja sivulle antaen pensaalle monista Kaukoidän kasveista tutun perijapanilaisen ilmeen. Auringossa lehdistö kärsii paahteesta, ja puutarhassa hondonvaahteralle tulisikin etsiä puolivarjoisa istutuspaikka suojapuuston alta.

Meillä hondonvaahteraa on pidetty talvenarkana, eikä sen menestymisestä täällä ole vielä pitkäaikaista kokemusta. Mustilan Alppiruusulaakson hondonvaahterat ovat vielä nuoria, mutta ovat toistaiseksi talvehtineet hyvin. Alkuperältään ne ovat Keski-Japanin vuorilta, joten niiden talvenkeston toivotaan olevan parempi kuin puutarhamuodoilla.

Japaninlaikkuköynnöksen lehdet ovat tummanvihreät, paksut ja kiiltävät eikä niissä ole laikun laikkua. Vierasperäisen kasvin harhaanjohtavalla nimellä on kuitenkin johdonmukainen selitys: ensimmäiset Suomeen tuodut Actinidia-suvun kasvit olivat kiinanlaikkuköynnöstä (A. kolomikta), jonka lehdissä on komeita valkoisia laikkuja.

Japaninlaikkuköynnös on yleensä kaksikotinen, voimakaskasvuinen köynnös. Sen karvattomat hedelmät ovat viinirypäleen kokoisia ja niitä voi kutsua kiivimarjoiksi, sillä niitä ei ole tarpeen kuoria varsinaisen kiivihedelmän (A. deliciosa) tapaan. Japaninlaikkuköynnöstä viljellään varsinkin alueilla, joilla oikea kiivi ei menesty. Täysikasvuinen köynnös voi tuottaa satoa 30–40 kg jopa Suomen oloissa.

Japaninlaikkuköynnös menestyy eteläisimmässä Suomessa, vaikkakaan kasvukausi ei yleensä riitä hedelmien kypsymiseen. Tavallisimmin on myynnissä 'Issai'-niminen yksikotinen lajike, joka on talvenkestoltaan yksi heikoimmista. Riittävän kylmiltä vuoristoseuduilta peräisin olevat luonnonalkuperät ehtivät Etelä-Suomen oloissakin kypsyttää marjansa lokakuun alkupuolella ennen pakkasia.

Vaikkei marjoja saisikaan, köynnöksen lehdistö on kaunis ja kukat sievät. Versot voivat meilläkin kesän aikana kasvaa pitkälle yli metrin. Jo näistä ominaisuuksista syntyy viljelynarvoinen köynnös.

Kiinanlaikkuköynnöksen kirjavat lehdet herättävät huomion jo matkan päästä. Alkukesällä näyttää kuin osa lehdistä olisi vetäisty kärkipuoliskosta maalilla valkoisiksi. Kukinnan jälkeen valkoinen väri vähitellen himmenee tai punertuu. Kiinanlaikkuköynnös on yleensä kaksikotinen, toisin sanoen hede- ja emikukat ovat eri yksilöissä, mutta kylmiltä seuduilta tuoduissa luonnonkannoissa on myös yksikotisia köynnöksiä, joissa on sekä hede- että emikukkia. Tällainen on taimistoillakin toisinaan myytävä lajike 'Annikki'. Yleisesti viljelty komean valkolaikkuinen köynnös on hedekasvi.

Emikasvien lehdistö on tavallisesti yksivärisen vihreä, mutta marjominen tekee ne kiinnostaviksi. Marjat ovat pitkulaisia, yksilöstä riippuen 2–4 sentin pituisia ja 1–1,5 cm paksuisia. Ne maistuvat kiiviltä, kuuluuhan tämä laikkuköynnös samaan sukuun oikean kiivin (Actinidia deliciosa) kanssa, ja täysin kypsänä parhaisiin köynnöksiin kehittyy hienoja metsämarjan aromeja. Marjat kypsyvät vähin erin ja on käytettävä välittömästi, sillä kypsät marjat eivät säily poimittuna, ja raakojen marjojen maku on tympeä.

Kiinanlaikkuköynnöksellä on myös kauniit, valkoiset kukat, jotka helposti jäävät piiloon rehevän lehdistön alle, mutta niiden imelänkirpeä tuoksu kulkeutuu kymmenien metrien päähän. Parhaiten kukat näkyvät alta päin tarkasteltuna köynnöksen kasvaessa pergola- tai porttirakenteessa.