Skip to main content

Juhlapaikka

Picea omorika - serbiankuusi

picea_omorika_nana_yleiskuva_jsaarinen.jpg

Serbiankuusi kasvaa luontaisena vain hyvin pienellä alueella Bosnian, Serbian ja Montenegron rajaseudulla 1000–1500 metrin korkeudessa. Se on kasvitieteellisesti mielenkiintoinen jäänne jääkautta edeltävältä ajalta, jolloin sitä kasvoi laajoilla alueilla Euroopassa. Sen kasvutapa on hyvin kapea, mistä sen tuntee jo hyvin etäältä. Toinen serbiankuusen erityistuntomerkki ovat sen alapuolelta hopeahohtoiset neulaset, jotka tulevat esiin riippuvien oksien ylöspäin kääntyneissä kärjissä.

Serbiankuusi on Etelä-Suomessa nykyisin yleinen pihojen ja puistoistutusten koristepuu. Se kestää hyvin ilmansaasteita, minkä vuoksi sitä suositaan muun muassa suurtaajamissa ja liikenneväylien varrella. Upeimmillaan se kuitenkin on ryhminä tai tunnelmallisina pieninä metsiköinä, joissa korkeat, kapeat puut yhdessä muodostavat vaikuttavan, goottilaista katedraalia muistuttavan tilan. Edullisilla paikoilla serbiankuusta voi istuttaa puuta tuottaviksi maisemametsiköiksikin, ja viime vuosikymmeninä se on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisessa joulukuusiviljelyssä.

Mustilan vanhimmat serbiankuusimetsiköt on istutettu vuonna 1914 suoraan Bosniasta vuonna 1907 saaduista siemenistä. Menestyminen on ollut kotimaiseen kuuseen verrattavaa ja elinkaari pitempi kuin useimmilla eksoottisilla kuusilla. Hienoin metsikkö on Kenkäkalliolta länteen lähtevän kävelytien varressa. Serbiankuusta kasvaa myös Alppiruusulaakson länsipuolella, Tammimetsän reunassa ja Arboretumin länsilaidalla Nokkalassa.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Serbiankuusi
Heimo: 
Pinaceae
Suku: 
Picea
Laji: 
omorika
Koko: 
Suomessa täysikokoisena 20–30 m.
Kotipaikka: 
Hyvin pieni alue Bosnian, Serbian ja Montenegron rajaseudulla Kaakkois-Euroopassa.
Kuvaus: 
Kapea ja riippuvaoksainen kuusi. Neulaset ovat alta vaaleat, lyhyet ja litteähköt.
Kasvupaikka: 
Aurinko–puolivarjo, keski- tai runsasravinteinen, tuore. Kotimaista kuusta herkempi märkyydelle.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–V.

Larix kaempferi (Larix leptolepis) - japaninlehtikuusi

larix_kaempferi_kapy_jreinikainen.jpg

 Honshun saaren vuoristoalueilta lähtöisin oleva japaninlehtikuusi on Suomessa talvenkestävä aina III-vyöhykkeelle asti. Mustilassa japaninlehtikuusta on kasvatettu 1910-luvulta alkaen eivätkä puut kärsineet edes viime vuosisadan kovimpina pakkastalvina. Nuorena japaninlehtikuusi sen sijaan on ollut arka syyshalloille johtuen sen mereisestä alkuperästä. Syyshallat saattavat häiritä myös kukintaa vioittamalla kukkanuppuja.

Japaninlehtikuusen neulasten sinertävä yleisväri poikkeaa selvästi muista Mustilassa kasvavista lehtikuusista. Ruusunkukkaa muistuttavat kävyt ovat erittäin koristeellisia.

Japaninlehtikuuset kasvavat Mustilan etelärinteellä Juhlapaikan ympäristössä. Metsikön reunassa on erittäin näyttävä, leveälatvuksinen yksittäispuu.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Japaninlehtikuusi
Heimo: 
Pinaceae
Suku: 
Larix
Laji: 
kaempferi
Koko: 
Suomessa täysikokoisena 15–25 m.
Kotipaikka: 
Japani.
Kuvaus: 
Latvus leveän setrimäinen, neulaset sinertävät. Kävyt koristeellisen ruusumaiset.
Kasvupaikka: 
Aurinkoinen paikka, keski- tai runsasravinteinen, tuore maaperä.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–III.

Prunus avium - imeläkirsikka

prunus_avium_kukka_jreinikainen.jpg

Imeläkirsikka on yleensä juurivesaton hedelmä- ja metsäpuu, joka kasvaa kotipuutarhoista tuttua hapankirsikkaa kookkaammaksi, Suomenkin oloissa runkojohteiseksi 5–10 metriä korkeaksi puuksi. Sen runko on punaruskea- ja kiiltäväkuorinen, poikittaisjuovien koristama, ja kuoren uloin kerros irtoaa poikittaisina suikaleina. Oksat siirottavat yläviistoon eivätkä riipu kuten hapankirsikalla. Imeläkirsikka kukkii lehtien puhkeamisen aikaan valkoisin sarjakukinnoin. Hedelmä on yleensä tummanpunainen, joskus keltainen tai lähes musta, makea tai hapahko. Luonnonkasveilla marjat ovat noin sormenpään kokoisia, mutta hedelmäpuiksi valituilla lajikkeilla huomattavasti suurempi. Juuri näitä kirsikoita myydään kesäisin Suomenkin toreilla; tosin ne on yleensä tuotu Etelä-Euroopasta tai Turkista.

Imeläkirsikka on melko talvenarka Suomessa. Sitä voidaan varmuudella suositella kasvatettavaksi ainoastaan Ahvenanmaalla ja etelärannikolla, mutta joitakin lupaavia menestymistietoja on saatu sisämaastakin. Mustilaan 1990-luvulla Keski-Ruotsista saadusta koe-erästä on jäljellä nykyisin viisi komeaa puuta.

Jo Ruotsissa on puuseppien tarvepuuksi kasvavia, kunnolla runkopuumaisia imeläkirsikkapuita metsiköiksi asti. Hedelmänviljelytarpeisiin on imeläkirsikasta kehitetty satojen vuosien aikana sadoittain hedelmiltään ja muilta ominaisuuksiltaan erilaisia kirsikkatyyppejä, joista kestävimpiä voidaan meilläkin yrittää kasvattaa hedelmäpuina. Suomessa kyseeseen tulevat lähinnä kestävimmät ruotsalaiset, balttilaiset, valkovenäläiset ja venäläiset jalosteet.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Imeläkirsikka (makeakirsikka, linnunkirsikka)
Heimo: 
Rosaceae
Suku: 
Prunus
Laji: 
avium
Koko: 
5–10 m.
Kotipaikka: 
Kasvaa luontaisena ja/tai villiytyneestä kotoutuneena Euroopassa, Suomea eteläisemmillä alueilla (Keski-Ruotsiin saakka) hyvin laajasti, kasvualueen ulottuessa mm. läntiseen Siperiaan, eteläiseen Turkestaniin ja Pohjois-Iraniin.
Kuvaus: 
Hyvin menestyessään kunnon puuksi kasvava, yksikotinen, hyönteispölytteinen, juurivesaton ja oraton hedelmä- ja tarvepuu puusepäntarpeisiin. Hyvin paljon käytetty perusrunko jalonnettaessa monenlaisia Prunus-suvun puuvartisia. Lehdet päältä himmeitä.
Kasvupaikka: 
Aurinkoinen, tuore, runsasravinteinen. Pitää kalkista maaperässä, mutta ei savimaasta.
Menestyminen: 
Tavallisesti vyöhykkeet Ia (Ib), mutta jotkut lajikkeet ja alkuperät kestävämpiä.

Vipuvoimaa EU:lta    AEKR        elykeskus_vari_fin

Syndicate content