Skip to main content

Juhlapaikka

Eleutherococcus senticosus - venäjänjuuri

acanthopanax_hedelma_jreinikainen.jpg

Araliakasveihin (Araliaceae) kuuluva venäjänjuuri on sukunsa pohjoisin edustaja. Se kasvaa luontaisesti laajalla alueella Venäjän Amurilta Koreaan ja Japaniin asti. Siellä venäjänjuuri saattaa kasvaa jopa viisi metriä korkeaksi pensaaksi. Meillä se jää parimetriseksi. Mustilassa venäjänjuuri tuo trooppista eksotiikkaa Juhlapaikalle. Erinomaisen rehevä koristepensas leviää hiljalleen kasvupaikallaan juurivesoista. Tummat, kookkaat marjapallot ovat Mustilan syksyisiä erityisnähtävyyksiä erottuessaan liuskaisesta, keltaisen syysvärin saavasta lehdistöstä.

Venäjänjuuri on Suomessa harvinainen kasvitieteellisten kokoelmien ulkopuolella. Helppohoitoisena kasvina sitä voitaisiin käyttää laajemminkin paitsi yksittäispensaana puutarhoissa, myös viherrakentamisessa esimerkiksi tienvarsilla, sillä se sietää melko hyvin ilmansaasteita.

Venäjänjuuri eli siperian ginseng on myös tärkeä lääkekasvi, erityisesti Kiinassa ja Venäjällä, jossa sitä käytetään ginseng-juuren tapaan. Rohdosta valmistetaan yleensä juuresta ja sillä väitetään olevan yleisvahvistava ja immuniteettia lisäävä vaikutus.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Venäjänjuuri
Heimo: 
Araliaceae
Suku: 
Eleutherococcus
Laji: 
senticosus
Koko: 
1,5–2 m pensas.
Kotipaikka: 
Pohjois-Kiina, Korea, Venäjän Kaukoitä, Japani.
Kuvaus: 
Eksoottisen näköinen, piikkinen koristepensas. Syksyllä valmistuvat lähes pyöreät, mustat marjatertut ovat hyvin koristeellisia.
Kasvupaikka: 
Aurinko–puolivarjo, runsasravinteinen, tuore humusmaa. Sietää syvääkin varjostusta, mutta vaatii viljavan, kuohkean ja syvämultaisen kasvupaikan.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–IV. Sopiva alkuperä saattaa menestyä lähes Pohjois-Suomessa asti.

Eleutherococcus sessiliflorus - kiinanaralehti

Kiinanaralehteä kasvaa Mustilan Juhlapaikalla lähellä sukulaistaan venäjänaralehteä eli venäjänjuurta (E. senticosus). Molemmilla lehdet ovat 3–5-sormisia ja marjat mustia. Marjat kiikkuvat versojen kärjissä vielä pitkään senkin jälkeen, kun lehdet ovat varisseet. Kiinanaralehdellä marjat muodostavat tiiviin pallon, mihin tieteellinen lajinimikin viittaa: sessilis tarkoittaa "ilman vartta" ja florus "kukkaa". Venäjänjuuren marjoilla on pari senttimetriä pitkät perät ja niiden marjaterttu on väljempi. Toinen näitä araliakasveja erottava tuntomerkki on piikkisyys: venäjänjuuren lajinimi senticosus tarkoittaakin "piikkistä".

Kiinanaralehti kasvaa noin parimetriseksi, harvahkoksi pensaaksi. Sen loppukesällä kehittyvät pienet, vihreät sarjakukinnot eivät herätä huomiota, toisin kuin marjapallot, jotka koristavat pensasta vielä talvella lumipipo päässä, elleivät sitä ennen ole päätyneet lintujen suihin.

Kiinanaralehti kuuluu eksoottisennäköisten araaliakasvien heimoon, jonka edustajat silloin tällöin esiintyvät lehtien palstoilla ihmeitä tekevien vaikutustensa vuoksi. Voimallisin tästä joukosta on kiinanginseng (Panax ginseng), mutta myös aralehdet kelpaavat. Vaikuttavia aineita on juurten kuoriosassa.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Kiinanaralehti
Heimo: 
Araliaceae
Suku: 
Eleutherococcus
Laji: 
sessiliflorus
Koko: 
Alkuperäisillä paikoilla 3–4 m, Suomessa matalampi.
Kotipaikka: 
Pohjois- ja Koillis-Kiina, Korea.
Kuvaus: 
Kesävihanta pensas, 3–5-sormiset lehdet, kellanvihreät pienet kukat, mustat pallomaiset hedelmystöt.
Kasvupaikka: 
Puolivarjo, keski- tai runsasravinteinen, tuore, multava maa.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–II (III).

Juglans mandshurica - mantšurianjalopähkinä

Juglans mandshurica ©jr

Kosteissa, runsasravinteisissa lehdoissa viihtyvä mantšurianjalopähkinä on kookas, leveäkasvuinen ja usein monirunkoinen puu. Himmeän sinivihreät lehdet ovat kerrannaiset ja voimakkaissa tyvivesoissa ne voivat olla yli metrin mittaisia. Valtavan kokonsa vuoksi lehdet painuvat lähtemättömästi Mustilan Etelärinteellä kävijän mieleen.

Kylmästä mannerilmastosta kotoisin oleva mantšurianjalopähkinä on sukunsa lajeista talvenkestävin, ja sitä on viljelty Suomessa jo vuosisadan ajan melko harvinaisena koristepuuna. Mustilassa kasvaa nyt jo kookkaina puina venäläisen siemenkauppias Ptitšinin 1930-luvulla Mantšuriasta toimittamia erilaisia jalopähkinän muotoja.

Mantšurianjalopähkinän hedelmä on suurehko, paksukuorinen pähkinä, joka kypsyy lokakuussa. Pähkinät ovat syötäviä saksanpähkinän tapaan, mutta paksukuorisina niitä on vaikeita halkaista. Oravat ovat niistä kuitenkin hyvin kiinnostuneita ja puista kuuluu syksyisin tunnusomainen talttahampaiden narskutus.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Mantšurianjalopähkinä
Heimo: 
Juglandaceae
Suku: 
Juglans
Laji: 
mandshurica
Koko: 
6–15 m.
Kotipaikka: 
Länsi- ja Pohjois-Kiina, Pohjois-Korea, Venäjän Kaukoitä, Taiwan.
Kuvaus: 
Ulkomuodoltaan eksoottinen, leveäkasvuinen, yksi- tai monirunkoinen puu. Kookkaat lehdet ovat kerrannaiset, 9–17-lehdykkäiset.
Kasvupaikka: 
Aurinko, runsasravinteinen, tuore, runsashumuksinen. Vaatelias maan multavuuden ja istutuspaikan valoisuuden suhteen.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet (I) II–V. Kestävyys riippuu alkuperästä. Alavilla paikoilla arka keväthalloille.

Vipuvoimaa EU:lta    AEKR        elykeskus_vari_fin

Syndicate content