Skip to main content

Picea

Picea asperata - kiinankuusi

picea_asperata_latvus_jsaarinen.jpg

Kiinankuusi on kotoisen metsäkuusen (Picea abies) lähisukulainen Länsi-Kiinasta ja sikäläisistä havupuista ainoa, joka tähän mennessä on osoittautunut Suomessa kestäväksi. Parhaiten sen erottaa metsäkuusesta neulasten harmahtavan värin ja punaruskean, röpöliäisen rungon perusteella. Muutoin kiinankuusi ei juuri poikkea metsäkuusesta, ja kokoelmista kerättynä sen siemenjälkeläistössä on runsain mitoin näiden kahden lajin risteymiä. Suomessa kiinankuusta tai siksi epäiltyjä puita kasvaa Oulun seudulle asti, joten siemenen alkuperän ollessa oikea se on viljeltävissä suuressa osassa maatamme.

Mustilan kiinankuuset ovat kahta eri alkuperää. Paremmin menestynyt yksittäispuu on kuulun kasvienmetsästäjän Ernest Henry Wilsonin keräämää kantaa ja saatu Mustilaan lahjoituksena jo 1910. Pienen metsikön rippeet mäntykankaalla Etelärinteen yläpuolella ovat Joseph Rockin keruita ja istutettu 1930-luvulla. Metsässä kasvavat kituliaat puut eivät anna todellista kuvaa kiinankuusen komeudesta. Monien eteläisten vuoristokuusten tapaan kiinankuusi vaatisi rehevää maata ja runsaasti valoa kehittyäkseen todella kauniiksi.

 

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Kiinankuusi
Heimo: 
Pinaceae
Suku: 
Picea
Laji: 
asperata
Koko: 
Suomessa 10–20 m, kotiseuduillaan 20–40 m.
Kotipaikka: 
Länsi- ja Luoteis-Kiina.
Kuvaus: 
Kotimaista kuusta muistuttava puu, jonka neulaset ovat siniharmaat ja runko rosokuorinen.
Kasvupaikka: 
Aurinko, runsasravinteinen, tuore.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–V.

Picea abies - (metsä)kuusi

picea_abies_laskikuusi_jsaarinen.jpg

Kuusi on toiseksi yleisin puulajimme. Kun mannerjää suli ja vetäytyi, oli kuusi viimeinen puu, joka levisi Suomeen, idästä länteen eli toista tietä kuin muut puumme. Noin 5000 vuotta sitten kylmennyt ilmasto ja lisääntynyt kosteus vahvistivat kuusen kilpailuasemia suhteessa paljon varhemmin saapuneisiin lehtipuihin. Nykyisen metsänrajansa kuusi saavutti 3000 vuotta sitten jääden hieman mäntyä alemmalle korkeustasolle ja etelämmäksi.

Kuusen levinneisyysalue on valtaista ja ulottuu Atlantin tuntumasta Venäjän Kaukoitään Amurille asti. Pohjois-Euroopassa ja Siperiassa kasvavaa siperiankuusta (Picea obovata tai Picea abies subsp. obovata) toiset pitävät itsenäisenä lajina tai alalajina. Se on sopeutunut mantereisempaan, kylmempään ilmastoon ja karummille kasvupaikoille, ja eroaa euroopankuusesta (subsp. abies) ulkonaisesti vain lyhyemmän, pyöreäsuomuisen kävyn perusteella. Euroopankuusen kävyt ovat pitkät ja käpysuomut teräväkärkiset. Suuri osa Suomessa kasvavista kuusista on euroopan- ja siperiankuusen välimuotoa (subsp. × fennica).

Kuusi oli yksi Mustilan Kotikunnaanmäen Pohjoisrinteen pääpuulajeista ennen arboretumin perustamista. Osa näistä reippaasti yli 100-vuotiaista kuusikoista on yhä jäljellä loihtimassa aarniometsämäistä tunnelmaa. 2000-luvulla vanhoja kuusikoita on myös menetetty. Kuuset saavuttavat vähitellen luonnollisen ikänsä pään ja altistuvat erilaisille tuhoille. Lue lisää »

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Kuusi
Heimo: 
Pinaceae
Suku: 
Picea
Laji: 
abies
Koko: 
10–40 m.
Kotipaikka: 
Euraasian pohjoisosat.
Kuvaus: 
Kasvutavaltaan vaihteleva, kartiomainen havupuu. Etelä-Suomessa kasvavan euroopankuusen (subsp. abies) käpy on tavallisesti yli 10 cm, suipposuomuinen, ja Lapissa tätä yleisemmän siperiankuusen (subsp. obovata) käpy on alle 10 cm pitkä ja pyöreäsuomuinen. Välimuotoja tavataan yleisesti.
Kasvupaikka: 
Aurinkoinen–varjoinen, keski–runsasravinteinen, tuore–kostea kasvupaikka. Sietää savea kasvualustassaan.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–VII (VIII), mutta maan eri osiin sopeutuvat eri alkuperät.

Picea abies f. pendula - surukuusi

picea_abies_pendula_yk_haapastensyrja_jreinikainen.jpg

Kapeakasvuinen surukuusi on merkittävin Suomen luonnosta löydetty erikoishavupuu. Tämä metsäkuusen (P. abies) erikoismuoto on hyvin kapeakasvuinen, hento-, pitkä- ja riippuvaoksainen. Parhaat suomalaiset yksilöt ovat erittäin kapeita pilareita, joissa rungonmyötäisesti kasvavien oksien tuuheat neulaset verhoavat rungon kokonaan näkyvistä.

Surukuusta esiintyy Suomessa luontaisesti useassa kymmenessä kohteessa ja myös muualla Euraasiassa metsäkuusen levinneisyysalueella. Tunnetuimpia surukuusen kasvupaikkoja on Mäntsälän Sälinkäällä kasvava noin 30 surukuusen ryhmä, joista osa on niin sanottuja dikotyyppejä. Dikotyypeissä alaosa puusta näyttää ”normaalilta” metsäkuuselta ja latvus kapealta surukuuselta.

Surukuuset ovat kauneimmillaan muutaman yksilön ryhmänä, ja kapeat puut mahtuvat usein myös pientalotontille. Koska kapeakasvuinen muoto vaatii tavallista suppeamman maapinta-alan kasvupaikallaan, on sitä käytetty metsänjalostuksessa, tarkoituksena pystyä kasvattamaan runkolukua hehtaarilla. Surukuuset lisätään pistokkaasta tai jalontamalla metsäkuusen perusrunkoon. Mittavin kloonikokoelma on Karkkilassa, yksityisellä maalla.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Surukuusi
Heimo: 
Pinaceae
Suku: 
Picea
Laji: 
abies
Muoto (f.): 
pendula
Koko: 
Yli 20 m.
Kotipaikka: 
Suomessa useita esiintymiä, mm. Mäntsälän Sälinkäällä. Myös muualla Euraasiassa metsäkuusen levinneisyysalueella.
Kuvaus: 
Kapeana ja riippuvaoksaisena kasvava metsäkuusen muoto.
Kasvupaikka: 
Auringosta varjoon, keskiravinteinen, tuore ja hapan savi-, turve- tai hiekkamaa.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–VII, alkuperä vaikuttaa menestymiseen.

Vipuvoimaa EU:lta    AEKR        elykeskus_vari_fin

Syndicate content